Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kertoo tiedotteessa, että Joensuun Hammaslahdella syttyi perjantaina puolen päivän aikaan maastopalo heinittyneellä pellolla, jossa oli poltettu risuja. Kasassa oli myös kuivaa heinää.
Ilma oli aloitushetkellä tyyni, mutta tuuli voimistui. Tuli pääsi leviämään noin 3500 neliömetrin alueelle heinittyneellä pellolla.
Palon leviämistä rajoitettiin lehtiharavalla hosan tapaan. Pelastuslaitoksen henkilöstö sai sammutettua maastopalon ja maanomistajalle määrättiin jälkivartiointi paloalueelle.
Pelastuslaitos muistuttaa, että heinikkoon levinneitä paloja on pelastuslaitoksen tehtävänä ollut viime aikoina turhankin paljon.