• Iso pihatto ilmiliekeissä Kurikassa – viereinen navetta vaarassa

    Kurikassa Saranpääntiellä palaa navetta. Pelastuslaitos sai hälytyksen aamulla seitsemän aikoihin. Rakennus on tuhoutumassa kokonaan, navetassa olleet eläimet ovat irrallaan ulkona.
    Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos arvioi, että navettakompleksissa on satoja eläimiä.
    Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos arvioi, että navettakompleksissa on satoja eläimiä.  Kuva: Viestimedia Oy
    Maatalous|Maatalous
    9.10.202408:38
    Maija Ala-Siurua

    Noin 1 700 neliömetrin kokoinen pihatto on tulessa Saranpääntiellä Kurikassa. Asiasta uutisoivat Ilkka-Pohjalainen, MTV uutiset ja Yle. Sammutustyöt ovat käynnissä mutta iso rakennus on tuhoutumassa täysin.

    Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Keijo Kangastie kertoi Ylelle, että kymmeniä eläimiä on irrallaan ulkona.

    ”Siellä on ainakin vasikoita ja nautoja pihalla. Eläimiä on ohjattu jo viereisiin navettoihin ja vastaaviin tiloihin. Kaikkiaan eläimiä on suuressa navettakompleksissa satoja”, Kangastie arvioi.

    Kello kahdeksan jälkeen eläimiä oli saatu pelastettua ja turvaan viereisiin pihatoihin, kerrotaan tilannehuoneessa. Sammutustyöt kestävät arviolta koko päivän.

    Omistajan mukaan tilalla on kaikkiaan noin 700 nautaa, joista 400 on lypsylehmiä, Yle kertoo. Palaneessa navetassa oli arvioilta 200 nuorta eläintä. Niistä noin 20 on kuollut. Eläinlääkäri on käynyt tarkistamassa pelastuneiden eläinten kunnon. Ylen mukaan noin kymmenkunta joudutaan vielä teurastamaan.

    Palon pelättiin leviävän viereiseen navettaan, joka on vain kolmen metrin päässä palavasta pihatosta.

    Pelastuslaitos sai tulipalosta hälytyksen aamulla kello seitsemän jälkeen.

    ”Omistaja oli palon huomannut ja tehnyt hälytyksen. Jo siinä vaiheessa oli tieto, että koko navetan katto oli täyden palon vaiheessa”, Kangastie kertoo Ylelle.

    Uutista korjattu 9.10. klo 9.18. Tilannehuoneen mukaan palava pihatto on kooltaan 1 700 neliötä. Lisäksi uutiseen lisätty tieto, että kaikki eläimet on saatu pelastettua.

    Uutista päivitetty 9.10. klo 10.34 tiedolla eläinten kokonaismäärästä ja kuolleiden eläinten määrästä.

    MTV uutiset: Navetta liekeissä Kurikassa – eläimiä irralla ulkona

    Yle: Kurikassa palaa iso navetta, eläimiä on irrallaan ulkona

    Ilkka-Pohjalainen: Iso navettarakennus palaa Kurikassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen