• Savon Sanomat: Hunajanhimoinen karhu murtautui sisätiloihin

    Kaavilla karhu tunkeutui hunajayrityksen jalostustiloihin ikkunan rikkomalla. Vahinko on jo neljäs muutaman viikon sisään.
    Maatalous
    4.9.201410:22
    MT toimitus

    Kaavin Luikonlahdella asuva Pirjo Holopainen kertoo karhun tuhonneen ensin mehiläispesiä, ja nyt tuotantotiloja.

    ”Ikkuna oli vedetty pokineen irti. Sisällä huoneessa oli lingottuja hunajakakkuja. Ne se oli levitellyt huiskinhaiskin. Hunajakennoja oli syöty kuusi laatikollista eli 60 kappaletta. Samalla se oli sotkenut koko tilan”, yrittäjä kuvailee Savon Sanomille.

    Kaavilla on havaittu kolme asutuksen liepeillä liikkuvaa karhua, jotka aiheuttavat vahinkoja. Poliisi on antanut metsästäjille luvan karkottaa karhuja pois asutuksen läheltä koirilla sekä hetkellistä kipua aiheuttavalla karkotusaseella. Jos karkotus ei toimi, poliisi voi harkita turvallisuuteen perustuvan kaatoluvan myöntämistä.

    Hunajan tuotantoa häiritsevistä karhuista on tullut koko maan ongelma. Tänä vuonna vahinkoja on tullut jo 300000 euron edestä, arvioi Suomen Mehiläishoitajain liitto

    http://www.savonsanomat.fi

    Lue myös: Hunajalle persot karhut koko maan mehiläistarhaajien riesa

    Artikkelin aiheet
    karhu
    kaavi
    hunaja
    mehiläishoito
    luonnoneläimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle