• Räpin koetila testaa sinilevän puhdistusta Köyliössä

    Sinilevän vihreäksi värjäämän satakuntalaisen Köyliönjärven vesi saattaa sopia vihannesten kasteluun, jos vedessä olevat levämyrkyt pystytään hajottamaan.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    8.8.201415:15
    MT toimitus

    KÖYLIÖ (MT)

    Apetitin Räpin koetilalla Köyliössä testataan sinilevää sisältävää vettä pinaatin kastelussa. Puhdistukseen käytetään vetyperoksidia, josta on lupaavia koetuloksia Hollannista, kertoo hankintapäällikkö Timo Kaila Apetit Ruoka Oy:stä.

    Projektissa ovat mukaan Åbo Akademi ja Pyhäjärvi-instituutti. Apetit tarjoaa tilat. Pinaattia kastellaan järvivedellä joko sellaisenaan tai vetyperoksidilla käsiteltynä. Vertailuruutu kastellaan vesijohtovedellä.

    Ensimmäinen pinaattisato on korjattu ja toinen sato on kasvamassa. Levämyrkyt tutkitaan kasteluvedestä sekä pinaatista. Tuloksia luvataan vielä tänä vuonna.

    Räpin koetila on ollut Apetitin ja sen edeltäjien omistuksessa 60 vuotta.

    Tällä vuosikymmenellä on paneuduttu muun muassa torjunta-aineiden käytön vähentämiseen, sillä tehoainevalikoima supistuu. Lupaavia tuloksia on saatu biohajoavista katteista.

    Ruuan kotimaisuutta alettiin korostaa viime vuosikymmenen lopulla ja siihen piti vastata. Apetit ryhtyi käyttämään kotimaista purjoa liki 20 vuoden tauon jälkeen ja parhaillaan kokeillaan keräkaalia.

    Toimitusjohtaja Veijo Meriläinen Apetitilta toteaa, että ruokayrityksen pitää seurata tarkasti kuluttajien toiveita. Ihmiset haluavat terveellistä ja vastuullisesti tuotettua ruokaa, samoin kotimaisuutta arvostetaan.

    Artikkelin aiheet
    sinilevän puhdistus
    Köyliö
    Apetit
    ravinto
    vesien puhdistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle