Maissi kuuluu nautakarjatilojen perusrehukasveihin maailmalla. Suomessakin kiinnostus on kovaa ja alat kasvamaan päin.
”Maissin satopotentiaali on hirveä verrattuna nurmeen”, Bernerin tuotepäällikkö Jussi Peltonen sanoo.
Suomen oloissa viljeltäessä suurin selätettävä ongelma on saada maissi tuleentumaan. ”Satoa saadaan kyllä hyvin, mutta parhaan ruokinnallisen arvon saaminen jää välillä tavoitellusta, kun syksyn ensimmäiset hallat pysäyttävät kasvun ja tuleentumisen.”
Yöpakkaset myös pitkälti määräävät kasvuston korjuuajankohdan. Niiden jälkeen on viikosta kahteen aikaa korjata kasvusto.
”Jos ilmat ovat sateiset, sadon laatu voi laskea nopeastikin”, Peltonen kertoo.
Viime vuonna tukihakemuksissa ilmoitettiin puhtaaksi maissikasvustoksi vajaan 500 hehtaarin ala. Määrä on Peltosen arvion mukaan hieman alakanttiin, sillä kaikkea alaa ei ole ilmoitettu maissin kasvikoodilla.
”Arvioisin, että todellisuudessa 600–700 hehtaarilla viljellään rehumaissia. Vielä ollaan siis lapsenkengissä.”