
Kasvukausi 2023 on ollut haasteellinen. Erityisen vaikean tilanteen loi kesäkuun kuumuus sekä kuivuus. Eniten kuivuus ja kuumuus vaikuttivat esimerkiksi viljakasveihin, niille tärkeän alkukasvukauden kasvuun lähdön aikaan.
Yksi ratkaisu kesäkuun sääoloihin on ollut viljelyksien kastelu. MT haastatteli salolaista viljelijää Juha Wikströmiä kesäkuussa (MT 16.6.). Nyt, noin kahta kuukautta myöhemmin puintien jo lähestyessä kastelutoimenpiteillä on havaittavissa selkeät vaikutukset.
”Kastellut kasvustot ovat tasaisempia, tiheämpiä ja vahvempia kuin ilman kastelua jääneet”, Wikström kertoo.
Kustannustehokkuutta, -säästöä sekä hyötyä voi syntyä esimerkiksi viljan laadussa sekä satomäärissä.
Kasteluun kulunut polttoainekustannus on mahdollista säästää erityisesti puinti- ja kuivauskustannuksissa.
”Ilman kastelua jäänyt viljakasvusto on epätasaisempaa ja vihreämpää, jolloin puinti- ja kuivauskustannukset saattavat nousta. Kastelematon kasvusto on myös harvempaa, jolloin rikkakasveja saattaa esiintyä enemmän”, Wikström analysoi.
Viljojen kastelu Suomessa on vielä harvinaista, kertoo salaojayhdistyksen toiminnanjohtaja Olle Häggblom.
Häggblom sanoo, että tulevaisuudessa itse kastelu kuin myös kiinnostus sitä kohtaan tulee lisääntymään.
Suurimpana haasteena Häggblom näkee nykyisen taloustilanteen sekä maatalouspolitiikan.
”Nykyinen maatalousyritysten taloustilanne on haastava ja kastelukalustoinvestointi itsessään on suuri”.
Lisäksi kastelulaitteisto ei ole tällä hetkellä investointituen piirissä.
Vaikka erilaisilla kastelutykeillä ja sadettimilla kastelu on vielä vähäisempää, niin pellon kastelu altakastelulla on yleistynyt.
”Erityisesti Pohjanmaalla on vahvaa säätösalaojitusta. Pohjanmaan peltolohkot soveltuvat tasaisuudeltaan hyvin säätösalaojitukseen”, Häggblom täsmentää.
Säätösalaojituksen suosiota selittää siihen liittyvät ympäristökorvauksen kannustimet, viljelytekninen hyöty sekä se, että investointi ei ole merkittävästi tavanomaista salaojitusta suurempi.
Luonnonvarakeskus Luken mukaan Suomessa on noin 80 000 hehtaaria säätösalaojitettua peltoa.