
Kevään yhteisvalinnan tulokset viivästyvät valtakunnallisen yhteisvalintajärjestelmän teknisten ongelmien vuoksi, kertoo Yle.
Isojen koulutusten järjestäjien tulokset ennättävät aikaisintaan huomenna perjantaina. Tulosten piti tulla tänään.
Ylen mukaan pienet lukiot voivat julkaista tuloksia ajoissa.
Runsaat kaksituhatta peruskoulun päättävää nuorta jäi tämän kevään yhteishaussa vaille koulutuspaikkaa. Opetushallituksen tilastojen mukaan peruskoulun päättäviä hakijoita oli noin 57 200, joista koulutuspaikan sai 54 800.
Ilman paikkaa jääneet voivat vielä yhteishaun jälkeen saada opiskelupaikan oppilaitosten omissa lisähauissa. Paikoista ilmoitetaan opintopolku.fi-palvelussa ensi viikon alussa.