• Tässä on Suomen vanhin lypsylehmä, Milotar –"En tervettä lehmää laita pois"

    Omistajansa mukaan Milotar on itsepäinen lehmä.
    Milotar on ollut navettansa vanhin lehmä jo vuodesta 2006 lähtien.
    Milotar on ollut navettansa vanhin lehmä jo vuodesta 2006 lähtien. 
    Maatalous
    15.8.201722:30
    Matti Tuominen

    Proagrian tilastojen mukaan Suomen vanhin edelleen lypsävä lypsylehmä on ypäjäläisen Jari Lintukankaan omistama Milotar. Milotar on syntynyt 18. tammikuuta vuonna 1998.

    Lintukangas kertoo, että Milotar syntyi maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) navetassa Jokioisilla. Tuolloin Lintukangas oli itse töissä samassa navetassa.

    Kun Milotar syntyi, Jokioisilla oli tammikuinen yö. Heti vasikan syntymän jälkeen sen tiedot piti laittaa rekisteriin.

    "Meillä oli semmoinen lista nimiä, ja siitä sitten valittiin. Sen nimi oli alkujaan Milo. Nimi vaihdettiin myöhemmin, kun meillä oli jo Milo", Lintukangas kertoo nimen syntyhistoriasta.

    Vajaat pari vuotta myöhemmin vuoden 1999 marraskuussa Lintukankaan isä osti Milottaren tilalleen MTT:n huutokaupasta.

    "Laitoin vanhemmille huutokauppaa varten listan, että mitä huudetaan. Tämä oli toinen niistä lehmistä", Lintukangas kertoo.

    Erikoiseksi tapauksen tekee se, että tuolloin huutokaupan aikana Milotar karkasi esittelyaitauksestaan. Lintukankaan isä oli ainoa, joka huusi huutokaupassa karkulaista.

    Milotar on nyt ollut Lintukankaan omistuksessa reilun kymmenen vuoden ajan, sillä maitotila siirtyi hänelle tammikuussa 2007.

    Lintukangas kuvaa Milotarta itsepäiseksi lehmäksi. Jos lehmä todella haluaa mennä johonkin, se menee.

    "Vanhemmiten se on tasaantunut aika paljon siitä, mitä se oli. Nyt se on vähän niin kuin muutkin lehmät"

    Milottaresta ei tilan isännän mielestä huomaa lainkaan, että se on jo niin vanha.

    Lypsylehmän pitkän iän salaisuudeksi Lintukangas mainitsee sen, että Milotar on pysynyt terveenä. Hän mainitsee, että vuoden 2009 niveltulehdus on lehmän ainoa varsinainen hoitomerkintä.

    Lintukangas kertoo, että Milottaren viidennen poikimisen jälkeen hänen isänsä ajatteli laittaa lehmän pois. Ajatuksen taustalla oli Lintukankaan mukaan se, että hänen isänsä periaatteen mukaan lehmä joutui teurastusjonoon heti, kun se täytti kahdeksan vuotta.

    Milottaren nykyinen omistaja Lintukangas ajattelee lehmien pitämisestä eri tavalla kuin isänsä.

    "Lehmiin kiintyy niin paljon. En tervettä lehmää laita pois. Niin kauan lehmä saa olla, kun se lypsää", hän sanoo.

    Pois laittaminen ei ole ollut Lintukankaan mukaan lähelläkään edellisen kymmenen vuoden aikana

    Milotar on ollut navettansa vanhin lehmä jo vuodesta 2006 lähtien. Lintukankaan tilalla on 31 lehmää. Milottaren jälkeen niistä vanhin on 11-vuotias.

    Artikkelin aiheet
    Milotar
    lypsylehmä
    Jari Lintukangas
    Ypäjä
    maatilan eläimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle