• Kunta voi myöntää ympäristöluvan yhä isommalle eläinsuojalle

    Uusi asetus siirtää lupahakemuksia aveilta kuntiin toukokuusta lähtien.
    Alle 150 lehmän navetalle saa jatkossa ympäristöluvan kunnasta.
    Alle 150 lehmän navetalle saa jatkossa ympäristöluvan kunnasta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    17.4.201516:14
    MT toimitus

    Valtioneuvosto hyväksyi eilen torstaina uuden ympäristönsuojeluasetuksen, jossa siirretään nykyistä suurempien eläinsuojien lupahakemusten käsittely aluehallintovirastoilta (avi) kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille.

    Asetus tulee voimaan lakiuudistuksen kanssa samanaikaisesti toukokuun alussa. Käytännössä uusia lupa- ja toimivaltarajoja sovelletaan 1. toukokuuta jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.

    Tilanteissa, joissa eläinsuojassa on eri-ikäistä karjaa tai eri tuotantosuuntia, sovelletaan jatkossa aina eläinyksikkökertoimia, jotka aiemmin olivat ohjeellisia eivätkä sitoneet lupaviranomaisia.

    Esimerkiksi lypsylehmän kerroin on 10,8, jolla kerrotaan toimivallan yläraja 150 lypsylehmää. Näin ollen lypsykarjan eläinsuojan ympäristöluvasta päättää kunta, mikäli eläinyksikköjä kertyy eri-ikäisistä eläimistä alle 1620.

    Eläinkohtaiset yksikkökertoimet löytyvät ympäristönsuojelulain liitteestä.

    Uudistuksen tavoitteena on varmistaa luvanhakijoiden yhdenvertainen kohtelu yhtenäistämällä eri viranomaisten laskentakäytännöt ja poistamalla tulkinnanvaraisuudet.

    Asetuksen myötä aluehallintovirastojen käsittelemien lupahakemusten määrä vähenee ja jonot lyhenevät, mikä näkyy ympäristöministeriön mukaan välillisesti myös muilla toimialoilla.

    Kuntien valvottavaksi siirtyy uudistuksen myötä 800 uutta eläinsuojaa. Uusia luvitettavia eläinsuojia kuntiin arvioidaan tulevan 60–100.

    Tähän mennessä ympäristönsuojelulakia on uudistettu muun muassa luopumalla ympäristölupien automaattisesta tarkistamismenettelystä ja pienten eläinsuojien luvituksesta.

    Muutosten arvioidaan vähentävän lupahakemuksia 20 prosentilla.

    Artikkelin aiheet
    ympäristönsuojelu
    eläinsuojat
    ympäristölupa
    kunnat
    Aluehallintovirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle