• Juhannusviikolla pääsee jo herkuttelemaan kotimaisten varhaisvihannesten runsaudella

    Omenaraakileiden kehitys jatkuu vauhdilla, ja omenasadosta näyttäisi tulevan hyvä.
    Varhaisvihannesten valikoima kasvaa kohti juhannusta mentäessä.
    Varhaisvihannesten valikoima kasvaa kohti juhannusta mentäessä. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    15.6.202318:00
    Satu Lehtonen

    Avomaan varhaisvihannesten satokausi pääsee kunnolla vauhtiin juhannusviikolla, ProAgria tiedottaa.

    Varhaiskaalin satokausi on alkamassa, ja satomäärät lisääntyvät juhannusta kohden.

    Varhaisvihanneksia, kuten nippuvihanneksia sekä porkkanaa, retiisiä, kaalia, sipulia ja salaattia on myös tarjolla.

    Etenkin kaalit ovat viihtyneet alkukesän kylmistä säistä huolimatta hyvin.

    Herneen kukinta on alkanut varhaisimmissa kylvöksissä.

    Avomaan mansikkakausi näyttäisi alkavan Etelä-Suomessa heti juhannuksen jälkeen. Kausi siirtyy pohjoiseen seuraavien parin kolmen viikon aikana. Nyt luvassa oleva pitkä hellejakso voi kutistaa eron etelän ja pohjoisen satohuipun välillä.

    Suomalaista mansikkaa on jo pitkään ollut saatavilla kasvutunneleista ja kasvihuoneista.

    Avomaavadelmat ovat monin paikoin aloittamassa kukintaansa.

    Herukat ovat etelässä raakilevaiheessa, pohjoisempana kukinta vielä jatkuu. Herukalla näkyy jonkin verran hallavaurioita kukissa.

    Omenaraakileiden kehitys jatkuu hyvällä vauhdilla, ja omenasadosta näyttäisi tulevan hyvä.

    Heinäkuun säät ratkaisevat pitkälti marjakasvien ja omenasadon määrän ja laadun, mutta näillä näkymin marjasadosta on ProAgrian mukaan tulossa ainakin normaali.

    Jos kuiva kausi jatkuu vielä pitkään, etenkin kastelemattomat marjakasvustot voivat kärsiä.

    Lisää aiheesta
    • Maustetut, hölskytetyt varhaisperunat sopivat grilliruokien ja savukalan kaveriksi.

      Ruoka | Juhannuksen ihanat kasvisherkut valmistetaan tuoreista varhaisvihanneksista

    • Hyvää kannattaa odottaa.

      Kasvintuotanto | Ensimmäiset tunnelimansikat äitienpäiväksi ‒ varhaisvihanneksien istutus myöhästyy kolean sään vuoksi

    • Kesän varhaisvihannekset paketoidaan kalasäilykkeen kera ja lämmitetään hiilloksella.

      Kala-kasvisnyytit

    Artikkelin aiheet
    varhaisvihannekset
    marjasato
    omenasato
    juhannus
    Suomen maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle