• Viljelykevät tulee keikkuen - katso videot kasvukauden odotuksesta eri puolilla Suomea

    Kevät etenee MT:n haastattelemien viljelijöiden mukaan enimmäkseen tavanomaista vauhtia.
    Laihialla viikko alkoi lumipyryllä.
    Laihialla viikko alkoi lumipyryllä. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    26.4.201613:30
    MT toimitus

    MT aloitti kasvukauden seurannan tänä vuonna videoilla. Missään peltotyöt eivät ole varsinaisesti alkaneet, vain kasvihuonetaimet vihertävät.

    Salon Perniössä Hannu ja Mikko Kulmala eivät ole päässeet vielä kylvämään, toisin kuin viime vuonna tähän aikaan. Aikeissa on nyt tasata kynnöksiä tasausäkeellä.

    Joutsalainen Jani Rantanen arvelee pääsevänsä pellolle vapun jälkeen, kunhan sateet eivät pitkity.

    Mikkelin Haukivuorella Elina ja Antti Vauhkonen kasvattavat kaalintaimia kasvihuoneessa. Nyt tarvitaan vain valoa ja lämpöä.

    Pohjanmaalla Laihialla Jussi Knuuttila heräsi sakeaan lumipyryyn maanantaina. Sateet viivästyttävät peltotöiden alkua toukokuulle.

    Pohjois-Karjalan Juuassa naudanlihantuottaja Heidi Nevalainen teki täydennyskylvöä mönkijällä.

    Limingassa Pohjois-Pohjanmaalla Hanna Luukisen maitotilalla maa on vielä jäässä.

    Artikkelin aiheet
    viljelykevät
    kasvukausi
    maatalous
    MT
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle