• Suojavyöhyke tehtiin koko järven ympäri

    Kolme keskisuomalaista viljelijää perusti yhtenäisen suojavyöhykkeen koko järven ympäri.
    Kuva: Reijo Vesterinen
    Maatalous
    25.9.201118:18
    MT toimitus

    ”Täältä se lähtee Itämeren suojelu, Saarijärven Kalmarista”, viljelijät Heikki Hiironen ja Eero Hetemäki hehkuttavat.

    Viljelijät kylvivät keväällä timotei-nurminataseosta rantapelloille vähintään viidentoista metrin levyiselle vyöhykkeelle. Sitä ei lannoiteta, mutta sato korjataan vuosittain.

    Maatalouden vesiensuojeluhankkeen vetäjä Tarja Stenman ei tiedä ainakaan Keski-Suomesta toista koko järven ympäröivää yhtenäistä suojavyöhykettä. Monta niitä ei liene muuallakaan Suomessa.

    Peltojen keskellä olevassa Alajärvessä on rantaviivaa liki kaksi ja puoli kilometriä. Järven keskisyvyys on vain pari metriä.

    Saarijärven ympäristösihteerin Kalle Laitisen mukaan järvestä on otettu vesinäytteitä 1990-luvulta alkaen. Vesi on uimakelpoista, mutta rehevöitymisen merkit ovat näkyvissä. Vesi on lievästi ruskeaa, typpi- ja fosforiarvot ovat korkeat.

    Järveä on ilmastettu kevättalvisin useana vuotena. Näin on vältytty kalakuolemilta.

    Vesinäytteitä otettiin keskeltä järveä viime viikolla, kun suojavyöhykettä esiteltiin tiedotusvälineille.

    Artikkelin aiheet
    suojavyöhyke
    vesiensuojelu
    maanviljelijät
    Alajärvi
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle