• Aamulehti: Noin 60 eläintä jäi jumiin – navetan välikatto romahti yöllä Porissa

    Vanhat rakenteet eivät kestäneet ja katto putosi eläinten päälle.
    Navetassa romahtaneen katon alle menehtyi yksi sonni. 28 nautaa saatiin rauhallisesti ulos laitumelle.
    Navetassa romahtaneen katon alle menehtyi yksi sonni. 28 nautaa saatiin rauhallisesti ulos laitumelle. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous
    24.7.201920:53
    Emma Pihkala

    Aamulehti kertoo, että kolmisenkymmentä nautaa ja saman verran vuohia jäi jumiin, kun osa navetan välikatosta romahti alas aamuyöllä Paluksentiellä Porissa. Satakunnan pelastuslaitos oli hälytetty Harjakankaalle kello 5.38.

    "Omistaja oli havahtunut ukkosta muistuttavaan ääneen ja huomannut, että osa navetan katosta oli romahtanut alas", kertoi päivystävä palomestari Tomi Anttila Aamulehdelle.

    Noin 20 neliötä noin 200 neliön suuruisen rakennuksen välikatosta romahti alas navetan toisessa päädyssä, jossa oli sonneja, lehmiä ja vasikoita. Navetan toisessa päässä olleet vuohet selvisivät vahingoitta.

    Alle menehtyi yksi sonni ja puristuksiin oli jäänyt yksi lehmä. Muut eläimet pääsivät liikkumaan, mutta normaali reitti ulos navetasta oli tukossa.

    28 nautaa saatiin rauhallisesti ulos laitumelle. Lopuksi saatiin ulos vielä puristuksiin jäänyt lehmä. Päivystävä eläinlääkäri totesi, että mikään eläimistä ei vaatinut välittömiä toimia.

    Lue Aamulehden juttu täältä.

    Artikkelin aiheet
    navetan katon romahtaminen
    Pori
    pelastuslaitos
    nauta
    vuohi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle