• Saparopossua ministeriöiden ruokaloihin

    Päättäjät voisivat aloittaa omien päätöstensä toteuttamisen ja suomalaisen ruoan edistämisen läheltä. Esimerkiksi valtionhallinnon lounasravintoloihin voisi valita vain saparon kanssa kasvanutta possua.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    4.3.201315:05
    MT toimitus

    Saparopossujen tuotanto-olot täyttävät suomalaiset vaatimukset, kun taas tuontisioilta on usein typistetty häntä pois tuotannon tehostamisen nimissä.

    Ehdotuksen teki valtiosihteeri Risto Artjoki kokoomuksen maaseutuväen tapaamisessa Helsingissä maanantaina. Hänen mielestään kansalaisjärjestöt ovat ruoka-asioissa yllättävän hiljaa, vaikka arvot näyttävät asettuneen ruokalautaselle vitamiinien ja rasvahappojen viereen.

    ”Kaksi ihmistä päättää, mitä suomalaiset syövät. Kauppaketjut tuntuvat olevan aika immuuneja MTK:n WWF:n ja Kuluttajaliiton mielipiteille.”

    Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) ennusti, että ruoka-ajattelun muutos on tulossa, mutta siihen tarvitaan kuluttajien jatkuvaa hereillä oloa.

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) mukaan EU-maiden maatalousministerit ovat kiirehtineet alkuperämerkintöjä kaikkeen lihaan, mutta merkintäpakko on tulossa voimaan vasta ensi vuonna. Nykyisin alkuperä on merkittävä naudanlihasta.

    ”Mikään ei nytkään estä kertomasta enemmän kuin laki vaatii.”

    Lähiruuan ja kaupan aseman ohella läsnäollutta puoltasataa puolueen maatalousaktiivia puhutti maatalouden kannattavuus. Koskisen mielestä päivänsä pilaa parhaiten vilkaisemalla MT:n markkinapalstaa: tuottajahinnat ovat muuta EU:ta alempana, vaikka kustannukset ovat korkeat.

    Häneltä tivattiinkin esimerkiksi polttoaineveron palautusta kuljetuksissa, mutta ministeri ei ottanut kantaa tähän eikä kertonut vaatimuksistaan hallituksen tulevaan budjettiriiheen.

    Artikkelin aiheet
    saparopossu
    suomalainen ruoka
    maatalous
    kestävä kehitys
    ruokapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle