• Valtra aloitti vuoden väkevästi – traktorikauppa kiihtyi

    Rekisteröinnit kasvoivat tammikuussa 10 prosenttia vuoden takaisesta.
    Valtran traktorit kävivät hyvin kaupaksi.
    Valtran traktorit kävivät hyvin kaupaksi. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    4.2.201608:00
    Veikko Niittymaa

    Traktorikaupan alamäki saattaa olla ohi, vaikka nousun merkit ovat edelleen vaimeita. Tammikuussa ensirekisteröitiin lähes 10 prosenttia enemmän traktoreita kuin vuosi sitten.

    Tammikuun alussa haastateltujen traktorikauppiaiden mukaan kovin isoa nousua ei odoteta, pikemminkin niin, että nyt on saavutettu markkinoiden kannalta pysyvä taso.

    Suomessa myynti ei voi ylittää sanottavasti 2 000 traktoria vuodessa, mikäli markkinat seuraavat naapurimaa Ruotsin esimerkkiä.

    Tammikuussa ensirekisteröitiin 344 maataloustraktoria, mikä on 30 traktoria enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Viime vuoden lukuihin on kuitenkin syytä suhtautua varauksin, sillä Bisnoden kokoamissa tilastoissa oli virheitä.

    Valtra aloitti vuoden väkevästi. Kotimaisen markkina­osuus ylitti kuuden vuoden tauon jälkeen 50 prosenttia.

    New Holland nousi tammikuussa tilastokakkoseksi ohi John Deeren, mutta iloa riittää ehkä vain hetkeksi. Deere on usein aloittanut vuoden vaisusti, mutta kiristänyt sen jälkeen tahtia.

    Kärkikolmikko voi olla tyytyväinen tammikuun lukuihin, sillä jokainen niistä kasvatti markkinaosuuttaan viime vuoden tammikuusta.

    Pohjanlahden takana Ruotsissa ei mennyt yhtä hyvin.

    Rekisteriin meni tammikuussa 144 yli kolme tonnia painavaa traktoria, mikä on toistakymmentä prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa.

    Myydyin merkki oli John Deere ennen Massey-Fergusonia ja Valtraa. Vuosi sitten Massikka oli kärjessä.

    Artikkelin aiheet
    Valtra
    traktorikauppa
    maatalous
    rekisteröinnit
    markkinaosuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle