• Kananuorikoiden kasvatus vaatii myös tuuria – uusi kasvattamo helpottaa työtä

    Haaviston Hybrid rakensi Eurajoelle 80 000 nuorikon kasvattamon, jossa untuvikot oppivat lattiakanalan tavoille ensimmäisestä päivästä lähtien.
    Tilaajalle
    Uusi kasvattamo muistuttaa tavallista lattiakanalaa, jolloin nuorikot tottuvat siihen pienestä pitäen. Siirtyminen munintakanalaan ei ole enää iso muutos, toteaa toimitusjohtaja Marko Haavisto.
    Uusi kasvattamo muistuttaa tavallista lattiakanalaa, jolloin nuorikot tottuvat siihen pienestä pitäen. Siirtyminen munintakanalaan ei ole enää iso muutos, toteaa toimitusjohtaja Marko Haavisto. Kuva: Jussi Partanen
    Maatalous|Kananmunantuotanto
    28.3.202411:25
    Veikko Niittymaa & Terhi Torikka
    Eurajoki

    ”Tuuriakin tässä tarvitaan”, tokaisi uutta 80 000 untuvikon kasvattamoa Eurajoelle rakentava Marko Haavisto tammikuussa.

    Puolentoista miljoonan euron hanke viivästyi pari vuotta lupakäsittelyn takia, mutta valmistui helmikuun puolivälissä. Ensimmäiset untuvikot tulivat sisään suunnitelmien mukaan helmikuun puolivälissä.

    Marko Haavisto omistaa veljensä kanssa Euran Kiukaisissa sijaitsevan Satamunan. Haaviston Hybridin untuvikkokasvattamo rakennettiin Eurajoelle, kun kunta tarjosi tontin edullisesti. Lisäksi lähellä ei ollut kanaloita, mikä on etu tautisuojauksen kannalta.

    Haavisto esitteli kasvattamoa untuvikkoja ostaville kanalanpitäjille tammikuun puolivälissä. Rakennus oli jo valmis ja lattiakanalan rakenteita koottiin kiivaasti.

    ”On etu, että kananpojat tottuvat lattiakanalaan alusta saakka. Silloin siirto munintakanaloihin sujuu mahdollisimman vaivattomasti.”

    Uuden kasvattamon ensimmäiset asukkaat saapuivat helmikuun puolivälissä. Tässä tiput ovat noin viikon vanhoja. Kokonaan vapaaseen lattiakasvatukseen siirtyvät kuusiviikkoisina.
    Uuden kasvattamon ensimmäiset asukkaat saapuivat helmikuun puolivälissä. Tässä tiput ovat noin viikon vanhoja. Kokonaan vapaaseen lattiakasvatukseen siirtyvät kuusiviikkoisina.  Kuva: Jussi Partanen

    Parituhannen neliön hallin pohjat valmistuivat vuonna 2021, mutta rakentamaan päästiin vasta viime syksynä.

    Hanke on puoliksi korvausinvestointi ja puoliksi lisärakentamista. Yksi pienehkö kasvattamo jää pois, kun uusi kasvattamo saadaan käyttöön.

    Uuden kasvattamon käyttöönotto on sujunut Haaviston mukaan hyvin.

    ”Uusi tekniikka on uutta tekniikkaa. Nyt jää aikaa muuhunkin työhön, vaikka lintuja on enemmän”, hän kommentoi muutama viikko kasvattamon käyttöönoton jälkeen.

    Ensimmäiset kanat ovat valmiita siirrettäväksi 16 viikon ikäisinä juhannuksen tietämissä.

    Vuodessa ehditään kasvattaa alle kolme erää kananuorikoita, eli hieman yli 200 000 kananpoikaa. Se on karkeasti kolmasosa Satamunan nuorikkotuotannosta, joka kattaa karkeasti kuudesosan Suomen poikastarpeesta.

    Haavisto pitää etuna, että alalla on useita toimijoita. Ilman kilpailua ala ei kehity.

    Hän on varovainen arvioimaan kananmunantuotannon näkymiä. Muutokset ovat olleet viime vuosina nopeita. Korona vaikutti munien kysyntään, samoin sota, eikä viljan ja energian hintojen nousua ei ole pystytty täysin kompensoimaan munanhintojen korotuksilla.

    Nuorikoille näyttäisi olevan kysyntää niin kotimaassa kuin Euroopassa, mikä johtuu osin tautitilanteesta, Haavisto sanoo.

    Romanialainen Felix Ghinea asensi ritilätasoja Haaviston Hybridin uuteen kasvattamoon Eurajoella tammikuun puolivälissä.
    Romanialainen Felix Ghinea asensi ritilätasoja Haaviston Hybridin uuteen kasvattamoon Eurajoella tammikuun puolivälissä. Kuva: Veikko Niittymaa

    Haavisto valitsi poikaskanalaan tsekkiläisen kanalaitteita valmistavan yrityksen laitteet osin siksi, että hänellä on saman yhtiön kalusteet jo yhdessä kasvattamossa ja kokemukset ovat olleet hyviä. Hän pitää etuna myös sitä, että kanalan pitäjät ovat olleet mukana kehittämässä ratkaisuja.

    Myyntijohtaja Pavel Herlik Kovobelilta toteaa, että osuuskuntavetoisella yrityksellä on kaksi tasavahvaa kivijalkaa, kanalakalusteet ja varastokontit.

    Edellisvuonna liikevaihtoa kertyi saman verran kummastakin, mutta viime vuosi oli vaikea ja liikevaihto aleni. Kanalakalusteiden menekki säilyi ennallaan, mutta konttipuolen markkinat puolittuivat.

    Toimitusjohtaja Xabier Arbe ja eläinlääkinnän asiantuntija Fernando Carrasquer H&N Internationalista toteavat, että kanojen pitoaika pitenee ja voi yltää jopa kahteen vuoteen, kunhan nuorikkojen hoito on ensiluokkaista.
    Toimitusjohtaja Xabier Arbe ja eläinlääkinnän asiantuntija Fernando Carrasquer H&N Internationalista toteavat, että kanojen pitoaika pitenee ja voi yltää jopa kahteen vuoteen, kunhan nuorikkojen hoito on ensiluokkaista. Kuva: Veikko Niittymaa

    Haavisto kasvattaa saksalaisen H&N Internationalin kanajalosteita. Yritys on maailman neljänneksi suurin kanojen jalostaja, kertoo Eurajoella tammikuun puolivälissä vieraillut yhtiön siipikarjaliiketoiminnan johtaja Xabier Arbe.

    Arben mukaan tuotantokanojen pitoaika on kasvanut ja yhtiön valkoinen Nick Chick -kana on kokeissa tuottanut munia kahden vuoden, eli sadan viikon, ikäiseksi. Munintaprosentti alenee loppuvaiheessa ja munat ovat entistä isompia, mutta ero on pienempi kuin aiemmin oletettiin, Arbe kertoo.

    Kanojen pitäminen kaksivuotiaiksi asti ei onnistu noin vain. Arben mukaan keskeistä on, että alkukasvatukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Kasvuympäristön pitää olla ensiluokkainen, samoin ruokinnan ja muun hoidon.

    Asennusta odottavia juomalinjoja uudessa poikaskanalassa tammikuussa.
    Asennusta odottavia juomalinjoja uudessa poikaskanalassa tammikuussa. Kuva: Veikko Niittymaa

    Eläinlääkinnän asiantuntija Fernando Carrasquer H&N:stä on huolissaan erittäin tarttuvasta keuhkoputkentulehduksesta kanoilla. Tilanne on hankala useimmissa maissa.

    Huolellisen tautisuojauksen lisäksi saatetaan tarvita rokotuksia, joilla taudin aiheuttamia menetyksiä voidaan rajoittaa. Tämä koskee myös Suomea, missä kanojen vastustuskykyä alentava virusvariantti pääsi leviämään laajalti siipikarjatiloille vuosi sitten. Rokotuksia suositellaan ja niitä on syytä jatkaa, Carrasquer sanoo.

    Haaviston Hybrid Oy

    Kasvattaa vuodessa noin 600 000 nuorikkoa

    Uusi poikaskasvattamo valmistui helmikuussa Eurajoelle

    Kasvattamon pinta-ala on 2000 neliötä ja kustannusarvio 1,5 miljoonaa euroa

    Uudessa kasvattamossa tilaa 80 000 untuvikolle

    Vuodessa kasvatetaan 2,5 erää nuorikoita

    Kanat päätyvät munintakanaloihin etupäässä Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen.

    Lattiakanalan laitteistot tulivat tsekkiläiseltä Kovobelilta, samoin asentajat

    Lisää aiheesta
    • Marko Haavisto oli välillä sivussa Ukrainan avustustoiminnasta, koska peltotyöt ja kanalan hommat veivät isännän ajan. Syksyllä hän innostui taas, kun Satakunnan MTK pyysi Haavistoa miettimään, mitä yhdistys voisi tehdä 2 000 euron lahjoituksella.

      Hyvinvointi | Euralainen maanviljelijä rakastui ukrainalaiseen naiseen – nyt pari työskentelee yhdessä ja toimittaa apua hädän keskelle

    • Nämä Kotimaista-maidot on purkittanut Osuuskunta Maitokolmio, jonka maidot tulevat Toholammin yksiköstä.

      Kauppa | Jo neljännes myydyistä elintarvikkeista on kaupan omia merkkejä – Teollisuus: ”Seuraamme huolestuneina”

    Artikkelin aiheet
    kananuorikoiden kasvatus
    siipikarjatilat
    Haaviston Hybrid
    Eurajoki
    nuorikkokasvattamo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle