• HK Foods: Afrikkalainen sikarutto syö tulosta noin miljoonalla eurolla

    Afrikkalainen sikarutto pysäytti HK Foodsin viennin EU:n ulkopuolelle, mutta yhtiö arvioi talousvaikutusten jäävän rajallisiksi.
    Tilaajalle
    ASF:n taloudellinen vaikutus HK Foodsin liikevoittoon tulee olemaan noin miljoona euroa tänä vuonna, sanoo toimitusjohtaja Juha Ruohola.
    ASF:n taloudellinen vaikutus HK Foodsin liikevoittoon tulee olemaan noin miljoona euroa tänä vuonna, sanoo toimitusjohtaja Juha Ruohola. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Elintarviketeollisuus
    5.8.202610:57
    Piia Lehojärvi

    Afrikkalaisen sikaruton taloudellinen vaikutus HK Foodsin liikevoittoon tulee olemaan tänä vuonna noin miljoona euroa, arvioi toimitusjohtaja Juha Ruohola yhtiön puolivuosikatsauksen infotilaisuudessa.

    ”Rajattu ja vaikutuksiltaan kohtuullisen pieni meidän kokoluokan yritykselle”, Ruohola kuvailee.

    Vaikutuksia sianlihan tuottajahintoihin lasketaan ja mietitään Ruoholan mukaan parhaillaan, mutta päätöksiä ei ole tehty.

    ”Nyt näyttää siltä, että ne tuotteet, jotka on laivattu ennen afrikkalaisen sikaruton puhkeamista 31.7., voitaisiin tullata ja purkaa kohdemaissa.”

    Juha Ruohola

    ASF:llä ei ole vaikutusta HK Foodsin myyntiin Suomessa tai EU:n sisällä. Vienti on toistaiseksi lopetettu EU:n ulkopuolisiin maihin.

    HK Foodsilla on maailmalla menossa laivoilla pakastetuotteita, joissa on pitkä säilyvyys, jopa vuodesta kahteen vuoteen. Kaukaisimpiin maihin, kuten Japaniin, laivaus kestää pari kuukautta.

    ”Nyt näyttää siltä, että ne tuotteet, jotka on laivattu ennen afrikkalaisen sikaruton puhkeamista 31.7., voitaisiin tullata ja purkaa kohdemaissa”, Ruohola sanoo, mutta korostaa, että tähän odotetaan vielä virallisia vastauksia kohdemailta.

    ”Tuotteet uudelleenkohdennetaan johonkin muuhun EU:n ulkopuoliseen vientimaahan.”

    Maailmalla seilaavia tuotteita ei missään nimessä ole tarvetta tuoda takaisin Suomeen, jos niitä ei jossain kohdemaassa voi tullata ja purkaa.

    ”Tuotteet uudelleenkohdennetaan johonkin muuhun EU:n ulkopuoliseen vientimaahan”, Ruohola sanoo.

    ”Meillä on käsitys, että viranomaiset neuvottelevat korvaavien vientimaiden kanssa, milloin keskeytetty vienti voidaan käynnistää.”

    Ruoholan näkemyksen mukaan vienti voidaan avata lähipäivinä.

    Suomessa viranomaiset odottava EU:n komission päätöstä tartuntavyöhykkeen rajauksesta.

    ”Kun hyväksyntä komissiolta saadaan lähipäivinä, avautuu merkittävä määrä vientimaita, joissa meillä on asiakkuuksia.”

    Todennäköistä on, että Kiina ja Japani eivät avaudu lähivuosina, Ruohola arvioi.

    Korvaavan markkinan hintataso tulee Ruoholan mukaan olemaan alempana.

    EU.n ulkopuolisiin maihin vietävät tuotteet ovat usein sivutuotteita, kuten sian päitä, saparoita ja sorkkia, joille ei ole markkinaa EU:ssa.

    Lisää aiheesta
    • Konsernin jatkuvien toimintojen vertailukelpoinen liiketulos vahvistui 13,5 miljoonaan euroon.

      Elintarviketeollisuus | Öljyn hinnan nousu ja sianlihamarkkinan kriisi rasittavat HK Foodsia – tulos vahvistui silti rutkasti

    • Viime viikolla todettu ASF vaikeuttaa sekä Atrian että HK Foodsin sianlihanvientiä.

      Elintarviketeollisuus | Atria selvittää yhä ASF-seurauksia – mitä jo maailmalle lähteneille tuotteille tapahtuu?

      Tilaajalle
    • Lihatalojen kurssit ovat tulleet alas perjantaina.

      Elintarviketeollisuus | Lihatalojen osakkeet laskussa ASF-löydön jälkeen

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    HK Foods
    sianliha
    vienti
    liikevoitto
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle