• Kalajoen Farmarissa nähdään myös vuohien lypsyä – myyntipaikoista suurin osa jo varattu

    Kahden vuoden välein järjestettävä maatalousnäyttely on herättänyt näytteilleasettajien mielenkiinnon.
    Edellinen Farmarinäyttely järjestettiin Seinäjoella vuonna 2024.
    Edellinen Farmarinäyttely järjestettiin Seinäjoella vuonna 2024.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Maatalous
    20.3.202610:00
    Terhi Torikka

    Farmari maatalousnäyttely on tulevana kesänä Kalajoella. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma on näyteikkuna nykyaikaiseen maatalouteen niin alan ammattilaisille kuin kuluttajillekin.

    ”Kalajoki on keskeisellä maatalousalueella ja kiinnostus näyttelyä kohtaan on ollut suurta”, kertoo Farmarin näyttelypäällikkö Kirsi Ylitalo.

    ”Kahden vuoden välein järjestettävä Farmari on selkeästi odotettu tapahtuma niin maatalouden ammattilaisten, kuluttajien kuin näytteilleasettajienkin keskuudessa.”

    Näytteilleasettajamyynti on käynyt Ylitalon mukaan kuumana.

    ”Konekenttä on lähes täynnä ja samoin sisähalli. Kotieläinteknologia-alueella sekä Farmarin torilla on vielä muutamia paikkoja jäljellä, eli jos joku vielä miettii lähteäkö Farmariin oman yrityksensä kanssa vai ei, pikaisesti yhteydenottoa meille.”

    Kotieläinkentällä on jälleen mielenkiintoista ohjelmaa kaikille päiville. Paimennusnäytökset sekä karjanäyttelyt keräävät yleisöä aina paikalle, tänä vuonna uutena nähdään esimerkiksi vuohien lypsynäytökset, Ylitalo kertoo.

    Myös hevosalue tulee olemaan kattava. Siellä on ohjelmaa ja näytöksiä, kuten kengitystä sekä pieniä miniatyyrihevosia ja vastaavasti suuria Shire-rodun edustajia.

    Farmari maatalousnäyttely on Kalajoella 25. – 27.6.2026.

    Tapahtuma järjestetään Kalajoen lentokenttäalueella, lähellä matkailualue Hiekkasärkkiä. Autoille on varattu pysäköintialue satamasta, josta on kuljetus tapahtuma-alueelle.

    Lisää aiheesta
    • Edellinen Farmari-näyttely järjestettiin Seinäjoella vuonna 2024.

      Kulttuuri | Farmari avasi lippukaupan jo joulumyyntiin

    • Kaitajärven tila Ruovedeltä oli vuoden 2024 Pirkanmaan voittaja. Kuvassa yrittäjä Merja Kaitajärvi.

      Ruoka | Jälleen etsitään Suomen maistuvimpia maaseutuyrityksiä

    Artikkelin aiheet
    Farmari maatalousnäyttely
    Kalajoki
    maatalous
    kotieläintalous
    näytös
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen