• Yara kovasta hinnankorotuksestaan: ”Jos lannoitteita haluaa ylipäänsä tuottaa, tällä hinnalla se on mahdollista”

    ”Ammoniakkia ei Euroopassa tällä hetkellä tuoteta, koska tuotantokustannukset ovat kaksinkertaiset siihen verrattuna, millä hinnalla ammoniakkia saa tuotua Euroopan ulkopuolelta.”
    Yara myy tällä hetkellä marraskuun toimituksia.
    Yara myy tällä hetkellä marraskuun toimituksia. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Kasvintuotanto
    30.8.202210:47
    Satu Lehtonen

    Yara julkisti tiistaiaamuna uudet hintansa. Kun kesäkuun avaushinnat olivat tuotteesta riipuen 700 euron molemmin puolin, nyt hinta nousee 200 euroa tonnilta.

    Viljelijät lukivat uutista tyrmistyneinä. Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg myöntää, että korotus on kova.

    Hänen mukaansa kustannustaso on kuitenkin tällä hetkellä sellainen, että jos lannoitetta haluaa tuottaa, tämä hinta pitää lopputuotteesta saada.

    Westerbergin mukaan lannoitteiden hintataso on sama kaikkialla Euroopassa. ”Siellä, missä lannoitteita yleensä myydään ‒ kaikkialla niitä ei edes saa.”

    Lisää aiheesta
    • Lannoitekauppa oli pitkään pysähdyksissä.

      Kasvintuotanto | Yara käynnistää lannoitekaupan, hinnat nousevat 200 euroa tonnilta

    Euroopan typpitehtaat ovat Westerbergin mukaan käytännössä kaikki kiinni maakaasun kovan hinnan takia. ”Ammoniakkia ei Euroopassa tällä hetkellä tuoteta, koska tuotantokustannukset ovat tuplat verrattuna siihen, millä hinnalla ammoniakkia saa tuotua Euroopan ulkopuolelta.”

    Yara Suomen Uudenkaupungin tehtaalle ammoniakkilaiva tuli viimeksi USA:n Jacksonvillestä.

    Tällä hetkellä Yara myy marraskuun toimituksia. ”Hyvä että meillä on edes sinne asti raaka-aineet selvillä”, Westerberg toteaa.

    Hänen mukaansa raaka-aineiden valmistajatkaan eivät halua sitoutua pitkäksi aikaa eteenpäin, koska hinnat heiluvat niin villisti. ”Kaikki toimijat pitkässä ketjussa toimivat nyt hyvin lyhyellä tähtäimellä.”

    Westerberg uskoo, että lannoite käy uusilla hinnoilla kaupaksi. Sitä hän ei uskalla ennustaa, riittääkö tavaraa kaikille halukkaille.

    "Edetään askel kerrallaan. Kun aikaa kuluu, näkymä eteenpäin kirkastuu.”

    Tulevan talven hintamuutoksia Westerberg ei tässä tilanteessa uskalla ennakoida millään lailla.

    Lisää aiheesta
    • Markkinoilla jatkuu edelleen epävarmuus ja niukkuus lannoitteista, Yara kertoo.

      Yara avaa lannoitetilausten vastaanoton – hinnat nousevat 400 euroa tonnilta ja ovat nyt yli tuhat euroa

    • Yara valmistaa lannoitteita myös Uudessakaupungissa.

      Maatalous | Yara Suomi ei kommentoi konsernin alkuvuoden hyvää tulosta

    • Yara mainitsee nettisivuillaan arvoikseen kunnianhimon, uteliaisuuden, yhteistyön ja vastuunoton. Nämä arvot tuntuvat viime viikon uutisointien perusteella melko kaksinaamaisilta.

      Kasvintuotanto | Yara käärii voittoja, kun toiset tuottavat tappiolla ruokaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle