• Etelärannikolla satanut heinäkuussa paikoin vain viidennes normaalista

    Kesä–heinäkuun lämpimät säät ovat jouduttaneet viljelykasvien kehitystä. Kasvustot ovat koko maassa viikon–puolitoista edellä tavanomaisesta aikataulusta.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    30.7.201312:41
    MT toimitus

    Kesän sademäärät ovat vaihdelleet paljon, ja siksi tilojen väliset erot satonäkymissä ovat suuret.

    Etelä-Suomen rannikkoalueella, Lounais-Suomessa ja Kymenlaaksossa heinäkuun sademäärät ovat paikoin jääneet jopa 20 prosenttiin keskimääräisistä heinäkuun lukemista, Pro Agria Keskusten liitto kertoo kasvutilannekatsauksessaan.

    Pohjois-Suomessa sadetta on saatu tavanomaista enemmän, samoin myös osassa Etelä-Suomea.

    Rukiin puinnit käynnistyvät tällä viikolla Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.

    Syysvehnän puinnit ovat alkamassa tällä viikolla Uudellamaalla ja muualla Etelä-Suomessa ensi viikolla.

    Syysviljat ovat pysyneet hyvin pystyssä lukuun ottamatta Etelä-Karjalaa, jossa rankat sadekuurot lakoonnuttivat puolet ruiskasvustoista.

    Kevätviljojenkin puinnit ovat käynnistymässä. Ensimmäisenä päästään puimaan aikaisia ohria tällä viikolla Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

    Aikaisten monitahoisten ohrien puinti alkaa ensi viikolla Pohjois-Pohjanmaata myöten.

    Pohjois-Suomessa ohran puintien arvioidaan käynnistyvän kahden viikon sisällä.

    Aikaisten kaurojen puinti alkaa tällä viikolla Uudellamaalla ja ensi viikolla Varsinais-Suomessa sekä Etelä-Pohjanmaan suotuisimmilla alueilla. Muualla maassa kaurakasvustoja päästäneen puimaan elokuun puolivälin jälkeen.

    Kasvutilannekatsauksen voi lukea kokonaisuudessaan Pro Agrian verkkosivuilta.

    Artikkelin aiheet
    etelärannikko
    sademäärät
    viljelykasvit
    puintikausi
    Pro Agria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle