• Laajakaistavelvoite täyttyy neljässä kunnassa viidestä

    Yleispalveluvelvoite ei edelleenkään toteudu koko maassa. Jonkinlainen laajakaistaliittymä on kaikkien kotitalouksien saatavissa neljässä kunnassa viidestä.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    3.1.201309:49
    MT toimitus

    Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) teettämä selvitys kertoo, että vain kahdessa kunnassa laajakaistan saatavuus jää enää alle 95 prosenttiin väestöstä. Ministeriön muutaman vuoden takainen ennuste siitä, että teleyritykset rakentavat laajakaistan noin 95 prosentille suomalaisista, on siten kutakuinkin käynyt toteen.

    Juuri joulun alla julkaistu raportti osoittaa edistyksen olevan matkapuhelinverkkojen tarjoaman langattoman laajakaistan ansiota.

    Vielä marraskuussa 2009 3g-verkko puuttui kokonaan 17 kunnasta ja ainoastaan yhdessä kunnassa peitto oli täydet sata. Tänä syksynä 3g toimi jo kaikissa 336 kunnassa, ja 200 kunnassa sen piirissä on koko väestö.

    Sen sijaan kiinteän verkon yhteyksissä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta kolmessa vuodessa. Kiinteä verkko on kaikkien ulottuvilla 235 kunnassa.

    Raportissa huomautetaan, että ainakin teoriassa langaton verkko toisi nopeamman yhteyden useisiin koteihin. Kuluttajat luottavat silti enemmän DSL-modeemin tarjoamaan yhteyteen.

    Uudet 3,5/4g-verkot ovat rakenteilla. LVM:n keräämien tietojen mukaan niiden täysi peitto on jo 170 kunnassa. 3,5/4g-laajakaistan tarjonta kuitenkin vaihtelee väestötiheyden ja kuntatyypin mukaan: parhaiten liittymä on saatavilla suurissa kaupungeissa ja taajamissa.

    Artikkelin aiheet
    laajakaista
    yleispalveluvelvoite
    Liikenne- ja viestintäministeriö
    3g-verkko
    4g-verkko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle