• Luomumaito käy Euroopassa hyvin kaupaksi, mutta yhä useampi tuottaja lopettaa

    Korkeampi hinta ei riitä kattamaan EU-sääntelyn aiheuttamia lisäkustannuksia.
    Tilaajalle
    Holthusenin perhetilan luomukarja päästettiin huhtikuun alussa laitumelle Ala-Saksin Brakessa Oldenburgin itäpuolella.
    Holthusenin perhetilan luomukarja päästettiin huhtikuun alussa laitumelle Ala-Saksin Brakessa Oldenburgin itäpuolella. Kuva: Christian Butt
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    8.7.202604:00
    Tapio Nurminen
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Saksan vähittäiskaupassa luomumaidon myynti kasvoi viime vuonna pari prosenttia ja tilojen myynti jalostajille 6–7 prosenttia. Silti lähes 400 tuottajaa lopetti tai siirtyi tavanomaiseen tuotantoon. DBV syyttää EU:n kiristyvää ja joustamatonta sääntelyä, erityisesti suljettuun ravinnekiertoon liittyviä vaatimuksia.

    Luomumaito maistuu sekä Saksassa että sen lähimmissä naapurimaissa. Myynti kasvaa. Viime vuonna kasvua kertyi Saksan vähittäiskaupassa parin prosentin verran. Tilojen myynti jalostajille kasvoi 6–7 prosenttia.

    Lähimpien läntisten EU-naapurien kehitys on ollut samansuuntaista. Ranskassa luomumaitoa tuotetaan vielä enemmän kuin Saksassa. Itävallassa sen osuus kokonaistuotannosta on yli kolminkertainen Saksaan verrattuna.

    Luomuelintarvikkeiden myynnin kasvu on Saksassa jatkunut maantalousvaikeuksista huolimatta.

    Ylipäätään, toisin kuin on ennusteltu, luomuelintarvikkeiden myynnin kasvu on Saksassa jatkunut, vaikka maan talous on kaikkea muuta kuin hyvässä kuosissa ja kuluttajat ovat entistä varovaisempia.

    Luomuelintarvikkeiden vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi 2025 vajaat kymmenen prosenttia 18,7 miljardiin euroon.

    Suomessa luomumaidon osuus kerätystä maidosta on jonkun verran pienempi kuin Saksassa ja selvästi pienempi kuin Itävallassa.
    Suomessa luomumaidon osuus kerätystä maidosta on jonkun verran pienempi kuin Saksassa ja selvästi pienempi kuin Itävallassa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Vielä alkuvuodesta tuottajat puhkuivat tulevaisuudenuskoa ja kiittelivät sekä Saksassa että Itävallassa biomaidon hyvää tilahintaa. Se kipusi 67 senttiin litralta ja oli noin neljänneksen korkeampi kuin tavanomaisen maidon.

    Lisää aiheesta
    • Tuomas Pietiläisen maitotilalla Hankasalmella on menossa laajennusinvestointi. Lypsyrobottien määrää on tarkoitus kasvattaa kahdesta kolmeen.

      Maidontuotanto | Valio pudottaa maidon tuottajahintaa alle 50 senttiin — ”Monilla kulukuri on ennestään tiukka”, kertoo tuottaja

      Tilaajalle

    Biotuottajien suurin etu on Keski-Euroopassa jo pidemmän aikaa ollut se, että maidon tilahinta ei ole heilahdellut merkittävästi, ei varsinkaan alaspäin. Samaa ei voi sanoa tavanomaisesta maidosta. Sen hinta on käynyt monta kertaa kipurajalla koko Euroopassa, myös Suomessa.

    Viime vuoden tilastot lopetetuista luomumaitotiloista kertovat jostain aivan muusta kuin tuottajien lujasta tulevaisuudenuskosta.

    Viime vuoden tilastot lopetetuista luomumaitotiloista kertovat kuitenkin jostain aivan muusta kuin lujasta tulevaisuudenuskosta. Hyvästä hintakehityksestä huolimatta Saksassa lähes 400 luomumaidon tuottajaa joko lopetti tai siirtyi takaisin tavanomaiseen tuotantoon.

    Kotimaisen tuotannon ja kysynnän välinen ero kasvaa koko ajan ja tarkoittaa käytännössä, että luomumaitoa on tuotava entistä enemmän.

    Valio on laskenut tavanomaisen maidon tuottajahintaa huomattavasti ja perustellut laskua yleiseurooppalaisella markkinatilanteella.
    Valio on laskenut tavanomaisen maidon tuottajahintaa huomattavasti ja perustellut laskua yleiseurooppalaisella markkinatilanteella. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kehitys on ollut samansuuntaista myös muissa EU-maissa. Saksan naapurimaissa viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana noin 15 prosenttia luomumaitotiloista lopettanut tai vaihtanut tuotantomuotoa.

    Saksan maataloustuottajien keskusjärjestön (DBV) mielestä syyt löytyvät Brysselistä. Luomutuotannon sääntely on DBV:n mukaan koko ajan kiristynyt ja muuttunut yhä joustamattomammaksi, vaikka EU on vuodesta toiseen luvannut, että sääntelyä puretaan.

    DBV vaatii, että liian tiukasta tavanomaisen ja luomutuotannon rajanvedosta luovutaan ja siirrytään käytännön tuotantoedellytykset huomioon ottavaan joustavampaan sääntelyyn. Saksalaisten viljelijöiden etujärjestö on ottanut silmätikuksi erityisesti suljettuun ravinnekiertoon liittyvän sääntelyn.

    EU on vuodesta toiseen luvannut, että kaikkea sääntelyä puretaan.

    Toistuvista vaikeasti ennakoitavista tiukennuksista pitäisi DBV:n mielestä luopua, koska niiden aiheuttama epävarmuus vaikuttaa investointeihin. Ne ovat usein syynä myös tuotannon lopettamiseen.

    Jos sama kehitys jatkuu, tavoitteet luomumaidon markkinaosuuden kasvattamisesta pitää DBV:n asiantuntijoiden mukaan unohtaa sekä EU-tasolla että kansallisesti.

    Saksassa pitkän tähtäimen tavoite on ollut 25 prosenttia kerätystä maidosta. Tällä hetkellä se on reilut neljä prosenttia, eli hivenen enemmän kuin Suomessa.

    EU:n maatalouskomissaari Christophe Hansen on vakuutellut jäsenmaille, että sääntelyn yksinkertaistamis- ja purkutalkoot koskevat myös maataloutta.
    EU:n maatalouskomissaari Christophe Hansen on vakuutellut jäsenmaille, että sääntelyn yksinkertaistamis- ja purkutalkoot koskevat myös maataloutta. Kuva: Petteri Kivimäki

    Itävallassa luomumaidon markkinaosuus oli viime vuoden lopussa jo lähes 18 prosenttia. Ruotsissa ja Tanskassa osuus on kymmenen prosentin luokkaa. Irlannissa ja Puolassa kerätystä maidosta luomua on vain alle prosentti.

    Lisää aiheesta
    • Maito- ja muilla nautatiloilla taloustilanne nähdään vielä paremmaksi kuin vuosi sitten. Sika- ja viljatiloilla näkymät ovat lakoontuneet entisestään.

      Maatalous | Sika- ja viljatiloilla heikoin taloustilanne – nautatiloilla enemmän uskoa tulevaisuuteen

      Tilaajalle
    • Kuvituskuvassa lannoitetta menossa kylvökoneeseen.

      Maatalous | Yara nosti lannoitteiden hintoja 50–70 euroa viime kesästä − näin paljon eri lannoitteet maksavat

      Tilaajalle
    • Lähteenmäen maitotilan karja koostuu risteytyksistä. Navetasta löytyy vain muutama puhdasrotuinen holstein.  Risteytysten järeämpi rakennekin on nykyisin etu. Ruhojen hinnat ovat nousseet, joten myös lihasta saatava hinta kannustaa risteytyksiin.

      Maidontuotanto | Montbéliarde, ayrshire ja holstein – risteytyksistä tuli ruskolaisen maitotilan menestysresepti

    Artikkelin aiheet
    luomumaito
    maitotalous
    EU-sääntely
    luomutuotanto
    Saksa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä