• SS: 1 200 vasikkaa saman katon alla – Vehmersalmelle uusi kasvattamo

    Suomen toiseksi suurin vasikkakasvattamo aloitti toimintansa.
    Vasikat siirtyvät kasvattamosta eteenpäin puolen vuoden ikäisinä. Kuvassa yhden kasvattamon omistajan, Timo Lyytisen lihanautoja kuvattuna Lyytisen omalla tilalla.
    Vasikat siirtyvät kasvattamosta eteenpäin puolen vuoden ikäisinä. Kuvassa yhden kasvattamon omistajan, Timo Lyytisen lihanautoja kuvattuna Lyytisen omalla tilalla. Kuva: Pentti Vänskä
    Maatalous
    27.11.201611:42
    Juhani Reku

    Kuopion Vehmesalmella on aloittanut toimintansa Suomen toiseksi suurin vasikkakasvattamo.

    Neljän karjatilan yhteisesti perustaman Savon Vasikka Oy:n kasvattamoon mahtuu yhteensä 1 200 vasikkaa – kunhan kaikki kuusi rakennusta valmistuvat vuodenvaihteeseen mennessä. Investointi maksaa noin 2,5 miljoonaa euroa.

    Uudesta kasvattamosta kertoi uutisessaan Savon Sanomat.

    Vasikat tulevat kasvattamoon Atrian lypsykarjatiloilta eri puolilta Pohjois- ja Etelä-Savoa sekä Keski-Suomea.

    Yrityksen toimitusjohtaja on yksi neljästä karjatilallisesta, vehmersalmelainen Ville Pekkarinen. Hänen lisäkseen omistajina ovat niin ikään vehmersalmelainen Tuomo Ruotsalainen, tuusniemeläinen Timo Lyytinen sekä karttulalaiset Mari ja Jari Kaja.

    Suomen suurin vasikkakasvattamo toimii Siikajoella. Sinne mahtuu 1 400 vasikkaa.

    Artikkelin aiheet
    vasikkakasvattamo
    maatalous
    Kuopio
    Savon Vasikka Oy
    Vehmersalmi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle