• Perustulotuen maksupäivä nyt tiedossa – näin se vaikuttaa tukihakemukseen

    Perustulotuesta ja uudelleenjakotulotuesta maksetaan lokakuussa 75 prosenttia.
    Perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksaminen alkaa yleensä joulukuussa, mutta kesän aikana voimaan tulleiden EU:n poikkeussäädösten vuoksi tuista on mahdollista maksaa tänä vuonna ennakkoa. Kuvituskuva.
    Perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksaminen alkaa yleensä joulukuussa, mutta kesän aikana voimaan tulleiden EU:n poikkeussäädösten vuoksi tuista on mahdollista maksaa tänä vuonna ennakkoa. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Talous
    27.8.202611:07
    Tuure Kiviranta

    Ruokavirasto aloittaa vuoden 2026 perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen ennakoiden maksamisen 1. lokakuuta.

    Perustulotuen ennakkoa maksetaan maatiloille yhteensä noin 223 miljoonaa euroa ja uudelleenjakotulotuen ennakkoa noin 20 miljoonaa euroa, viraston tiedotteessa kerrotaan.

    Perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksaminen alkaa yleensä joulukuussa, mutta kesän aikana voimaan tulleiden EU:n poikkeussäädösten vuoksi tuista on mahdollista maksaa tänä vuonna ennakkoa.

    Ruokavirasto maksaa tuet kolmessa osassa: 75 prosenttia lokakuussa, 20 prosenttia joulukuussa 2026 ja 5 prosenttia kesäkuussa 2027.

    Perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen tavallista aikaisempi maksuaikataulu tuo korjausmahdollisuuksiin kaksi poikkeusta.

    Aikaistus tuo muutoksia peltotukien hakemuksen korjausmahdollisuuksiin, Ruokavirasto kertoo tiedotteessaan.

    Viljelijät voivat korjata peltotukien hakemuksiaan 1. lokakuuta asti.

    Perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen tavallista aikaisempi maksuaikataulu tuo korjausmahdollisuuksiin kaksi poikkeusta 21. syyskuuta jälkeen.

    Tuenhakijaa tai Y-tunnusta ei voi vaihtaa enää 22.9.–1.10.2026. Syynä on se, että koko tuki maksetaan aina samalle tuenhakijalle.

    Perustulotuen tai uudelleenjakotulotuen hakemusta ei voi perua enää 22.9.–1.10.2026.

    Peltotukien hakemuksesta kannattaa lisäksi varmistaa, että valittuina ovat kaikki tuet ja toimenpiteet, joita maatila voi saada.

    Peltotukien haku päättyi 9. kesäkuuta, mutta viljelijät voivat edelleen korjata hakemuksiaan Vipu-palvelussa.

    Tuenhakijan kannattaa korjata hakemusta, jos hän ei pysty tekemään pellolla toimenpiteitä, joita on hakemuksessaan ilmoittanut tekevänsä.

    Hakijan oman edun mukaista on myös korjata mahdolliset hakemukseen jääneet virheet, kuten väärin ilmoitetut kasvit.

    Peltotukien hakemuksesta kannattaa lisäksi varmistaa, että valittuina ovat kaikki tuet ja toimenpiteet, joita maatila voi saada.

    Hakemuksen korjaamisen jälkeen on suositeltavaa käydä Vipuneuvoja-välilehdellä, joka auttaa tuenhakijaa tarkistamaan, ovatko hakemuksen tiedot oikein, virasto muistuttaa tiedotteessaan.

    Hakemusta ei voi korjata enää sen jälkeen, jos hakija saa tiedon peltotukien valvonnasta tai hallinnollisesta tarkastuksesta.

    Viljelijät saavat maksuja tileilleen 1. lokakuuta lähtien sitä mukaa kuin kunnat hyväksyvät maksuaineistoja.

    Jos tuenhakija korjaa peltotukien hakemustaan 28.9.2026 jälkeen, perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksut voivat näkyä tilillä useampana maksutapahtumana.

    Tuenhakija voi seurata maksutapahtumia Vipu-palvelun Maksutapahtumat-osiosta.

    Viljelijät saavat maksuja tileilleen 1. lokakuuta lähtien sitä mukaa kuin kunnat hyväksyvät maksuaineistoja.

    Ruokavirasto tiedottaa muista lokakuun maksupäivistä syyskuun loppupuolella.

    Lokakuun aikana on tarkoitus maksaa 50 prosenttia yleisestä hehtaarituesta, pohjoisesta hehtaarituesta, nuorten viljelijöiden tuesta sekä sokerijuurikkaan kansallisesta tuesta.

    Lisää aiheesta
    • Lannoitteet hankittuna. Kuvituskuva.

      Politiikka | Perustulotuen maksatus aikaistuu − nämä asiat siitä on hyvä tietää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    perustulotuki
    uudelleenjakotulotuki
    peltotuki
    Ruokavirasto
    Vipu-palvelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle