• Tukes antoi poikkeusluvan neonikotinoidien käytölle

    Ilman poikkeuslupaa rypsin ja rapsin viljely romahtaisivat tai loppuisivat kokomaan, mikä romuttaisi myös valkuaisomavaraisuutta. Markkinoilla ei ole korvaavia öljykasvien peittausaineita.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    12.12.201411:29
    MT toimitus

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tukes antoi perjantaina poikkeusluvan käyttää Elado FS 480- ja Cruise OSR -valmisteita öljykasvien siementen peittaukseen tulevana keväänä. Lupaa haki Avena.

    Valmisteiden tehoaineet ovat neonikotinoideja, joiden käytön Euroopan komissio on väliaikaisesti kieltänyt mehiläisille mahdollisesti haitallisina.

    Poikkeusluvan perusteena on, ettei kevätöljykasvien kirppojen torjuntaan ole käytettävissä korvaavia peittausaineita tai muita tehokkaita keinoja. Rajauksena on, ettei kylvössä saa käyttää pneumaattisia koneita.

    Suomessa viljellään keväällä kylvettäviä lajikkeita, jotka on syyslajikkeita alttiimpia kirppatuhoille. Pahimmillaan vain pieni osa siemenistä taimettuu. Kasvustoja voidaan torjua kylvön jälkeen, mutta se ei enää pelasta vaurioitunutta kasvustoa, Tukesista perustellaan.

    Öljykasvien viljelyala romahtaisi tai viljely voisi loppua ilman tehokasta kirppojen torjuntaa. Kasviöljyn valmistus laskisi ja valkuaisomavaraisuus alenisi, toteaa ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila Tukesista.

    Euroopan komissio kielsi keväällä 2013 neonikotinoideihin kuuluvia imidaklopridia, tiametoksaamia ja klotianidiinia sisältävien valmisteiden ja niillä käsiteltyjen siementen käytön mehiläisiä houkuttelevilla kasveilla kuten rypsillä ja rapsilla, koska tehoaineiden epäiltiin aiheuttavan mehiläiskuolemia.

    Artikkelin aiheet
    Tukes
    neonikotinoidit
    öljykasvien viljely
    poikkeuslupa
    mehiläiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle