• Viljan keskihinnan ennustetaan nousevan ensi vuonna – hinta sahaa sadon mukaan

    Tänä vuonna viljan myyntitulojen arvioidaan olevan kaikkiaan 299 miljoonaa euroa.
    Ensi vuonna viljan keskihinta nousee viisi prosenttia, ennustaa Kantar TNS Agri.
    Ensi vuonna viljan keskihinta nousee viisi prosenttia, ennustaa Kantar TNS Agri. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    10.12.202021:30
    Tuure Kiviranta

    Viljan tuottajahinnat laskevat tänä vuonna keskimäärin 11 prosenttia viime vuodesta.

    Ensi vuonna hinnat nousevat sen sijaan viisi prosenttia, ennustaa Kantar TNS Agri.

    Tarkastelussa täytyy muistaa, että kyseessä on kalenterivuodet ja sen ajalta lasketut keskimääräiset hinnat.

    Kuluvan vuoden lasku suhteessa edelliseen vuoteen selittyy pitkälti syksyn 2018 pienellä sadolla, jonka seurauksena hinnat olivat korkeat kevättalvella 2019. Syksyllä 2019 ja keväällä 2020 hinnat olivat sen sijaan pääosin nykytasoa matalammat.

    Ensi vuoden satoennusteena käytetään tässä vaiheessa talvea keskimääräistä 3,72 miljardin kilon viljasatoa.

    Kasvinviljelytuloista viljan osuus olisi ennusteen mukaan ensi vuonna 307 miljoonaa euroa. Muun kasvinviljelyn osuus taas olisi 333 miljoonaa euroa.

    Tänä vuonna viljan myyntitulojen arvioidaan olevan kaikkiaan 299 miljoonaa euroa ja muun kasvinviljelyn myyntitulojen 324 miljoonaa.

    Perunan osuus muusta kasvitulosta on tänä vuonna 24 prosenttia, sokerijuurikkaan 4, öljykasvien 4, vihannesten 39 sekä marjojen ja hedelmien 27 prosenttia.

    Lue myös:

    Maatilojen tulot laskevat tänä vuonna – 2021 luvassa pientä nousua

    Artikkelin aiheet
    viljan hinta
    maatalousennuste
    viljasato
    kasvinviljely
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle