• Lammaskatraat entistä suurempia, yli 150 uuhen tilat kaksinkertaistuivat – suomalaisten suosikkirotu vaikuttaa yhä enemmän myös risteytyksissä

    Yli 150 uuhen tilojen määrä kaksinkertaistui viime vuonna.
    Laiduntamispalveluiden merkitys lampurin tulonlähteenä on viime vuosina kasvanut. Lampaita laiduntamassa Aurajokilaaksossa  toukokuussa 2019.
    Laiduntamispalveluiden merkitys lampurin tulonlähteenä on viime vuosina kasvanut. Lampaita laiduntamassa Aurajokilaaksossa toukokuussa 2019. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalous
    22.6.202216:30
    Tuulikki Viilo

    Suomen lammastuotanto on ammattimaistunut. Tähän viittaa se, että tuotosseurantaan kuuluvat lammaskatraat ovat aiempaa suurempia. Aiheesta tiedottaa ProAgria Keskusten Liitto.

    Viime vuonna yli 150 uuhen tilojen määrä yli kaksinkertaistui 59 tilaan. Keskimääräinen tilakohtainen uuhimäärä nousi 62 uuhesta 75 uuheen.

    Suosituimman rodun paikkaa pitää edelleen alkuperäisrotu suomenlammas.

    Tuontiroduista texelin uuhimäärä on kasvanut jo viiden vuoden ajan, ja merkittävää karitsointimäärän lisäystä on saatu myös oxford downilla ja ruotsalaisella turkislampaalla.

    Risteytykset ovat lisääntymässä ja niistä suosituimmaksi nousi suomenlammas–dorset -yhdistelmä eli finndorset.

    Kuten maataloudessa laajemminkin, kustannusten kasvu varjostaa alan kehitystä.

    ”Lammastuotannon viime syksynä alkanut hyvä vire liha- ja villamarkkinoilla on vaarassa laantua tuotantokustannusten nousun myötä. Myös EU-ohjelmakauden vaihtuminen ja muuttuvat tukiehdot aiheuttavat epävarmuutta toiminnan suunnitteluun lammastiloilla”, sanoo tiedotteessa lammastuotannon erityisasiantuntija Milla Alanco-Ollqvist ProAgria Keskusten Liitosta.

    Laiduntamispalveluiden merkitys lampurin tulonlähteenä on viime vuosina kasvanut. Laidunnus lisää monimuotoisuutta esimerkiksi monipuolistamalla kasvilajistoa.

    Kuiva ja kuuma kesä laski viime vuonna karitsoiden päiväkasvuja. Parhaimmat kasvutulokset olivat finndorseteilla. Ne kasvoivat jopa 282 grammaa päivässä.

    Kaikkiaan tuotosseurantaan kuului 298 lammastilaa vuoden 2021 lopussa.

    Lue myös:

    Takana on 20-tuntinen työpäivä, kun lampolassa on karitsointi meneillään:"Tämä on parasta ja pahinta aikaa”

    Sukunsa viimeinen toivo

    Artikkelin aiheet
    lammastuotanto
    Suomenlammas
    lampaanrodut
    maatalous
    ProAgria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen