• Vain pieni joukko kaupan ja teollisuuden johtoa tietää, mistä kuluttajien ruuan hinta lopulta muodostuu – Ylen MOT:ssa ruoditaan tänään ruokaketjun tilaa

    MOT lupaa selvittää, miten on mahdollista että kauppa rikastuu samalla kun sekä ruuan tuottajat että jalostava teollisuus ovat ongelmissa.
    Maanviljelijä Antti Lepola joutui kylvämään keväällä uudelleen palstoja, joilla syysvehnän talvehtiminen epäonnistui.
    Maanviljelijä Antti Lepola joutui kylvämään keväällä uudelleen palstoja, joilla syysvehnän talvehtiminen epäonnistui. Kuva: Mimmi Nietula / Yle
    Maatalous|Maatalous
    3.10.202216:46
    Hermanni Härkönen

    Vain pieni joukko kaupan ja teollisuuden johtoa tietää, mistä asiakkaiden ruuan hinta lopulta muodostuu.

    Aiemmin Kuluttajatutkimuksella oli asetuksen nojalla oikeus saada tiedot tutkimusta varten, mutta enää näin ei ole. Aiempi tutkimus viittaa siihen, että kaupan asema neuvotteluissa on kaiken aikaa vahvistunut.

    Yle käsittelee illan MOT-ohjelmassaan ruuan hintakriisiä ja lupaa selvittää, miten kaupan huipputulokset ovat mahdollisia samaan aikaan kuin viljelijät ja ruokateollisuus ovat kustannusnousujen vuoksi ongelmissa.

    ”Tuntuu kuin minun olisi ryöstetty”, toteaa viljelijä Antti Lepola ohjelman introssa.

    Kaupan mukaan tilnne on toisin. Ainoana suurena kauppaketjuna asiaa Ylelle kommentoivan SOK:n päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysahon mukaan kaupan voittomarginaali on maltilliset 1–4 prosenttia.

    Hänen mukaansa kaupan duopoli ei myöskään ole ongelma, vaan Lidlin tulo Suomen markkinoille osoittaa että elintarvikekauppaan pääsevät mukaan myös muut toimijat.

    Kuitenkin MOT:n mukaan vain Uudessa Seelannissa kauppa on yhtä vahvasti kahden toimijan käsissä.

    Tutkijan mukaan ruuan myyntiketjussa pärjää vain kauppa:

    ”Ruokakauppa on Suomessa erittäin kannattavaa kansainvälisesti katsoen. Kauppa on onnistunut tekemään hyväkatteellista toimintaa, kun taas teollisuudella on suuria vaikeuksia, ja alkutuottajat eivät ole pystyneet tekemään voittoa”, Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemi sanoo.

    MOT: Kuka tienaa ruoan hintakriisissä? Yle TV1 kello 20.00 ja Yle Areena.

    Ylen oma juttu.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen