• Suomessa pesivien valkoposkihanhien pesimäkanta 26 900 lintua ‒ kanta jatkaa pienenemistään kolmatta vuotta

    Syyskuun alun hanhimäärän pienentyminen kertoo pesimäkannan kasvun olevan tasaantumassa.
    Valkoposkihanhien syyskannan laskenta tehdään elo–syyskuun vaihteessa ennen kuin Venäjällä pesivät arktiset valkoposkihanhet saapuvat Suomeen.
    Valkoposkihanhien syyskannan laskenta tehdään elo–syyskuun vaihteessa ennen kuin Venäjällä pesivät arktiset valkoposkihanhet saapuvat Suomeen. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous|Maatalous
    7.9.202217:30
    Sari Penttinen

    Viime viikonloppuna tehdyissä laskennoissa Suomessa pesivien valkoposkihanhien määrä pieneni jo kolmatta vuotta peräkkäin, tiedottaa BirdLife Suomi.

    Lintuharrastajat seuraavat Suomessa pesivien valkoposkihanhien määrää pesimäkauden jälkeen syyslaskennoilla.

    Tämän vuoden laskennoissa havaittiin noin 26 900 valkoposkihanhea, mikä on 14 prosenttia vähemmän kuin viime syksynä.

    Suomessa pesivien valkoposkihanhien syyskanta on vähentynyt jo kolmen vuoden ajan.

    Valkoposkihanhen Suomen pesimäkanta on 2000-luvulla kasvanut ja levittäytynyt yhä laajemmalle. Laji pesii lähes koko rannikkoalueella ja paikoin sisämaassa. Syyskuun alun hanhimäärän pienentyminen kertoo pesimäkannan kasvun olevan tasaantumassa, todetaan tiedotteessa.

    Erityisen paljon kanta on pienentynyt viime vuosina läntisen Suomenlahden alueella.

    Valkoposkihanhien pesimätulos vaihtelee vuosittain, ja tänä vuonna pesintä sujui monin paikoin huonosti. Pesivien parien määrää on todennäköisesti vähentänyt hanhien talvehtimisalueilla lisäkuolleisuutta aiheuttanut lintuinfluenssa.

    Valkoposkihanhen pesimäkannan kehitystä seurataan BirdLife Suomen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. BirdLifen jäsenyhdistykset ovat koordinoinet laskentoja vuodesta 2008.

    Syyskannan laskenta tehdään elo–syyskuun vaihteessa ennen kuin Venäjällä pesivät arktiset valkoposkihanhet saapuvat Suomeen.

    Lisää aiheesta
    • Valkoposkihanhien määrä on Pohjoismaiden ja Baltian viljelijäjärjestöjen mukaan kestämätön taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. 

      Pohjoismaiden ja Baltian viljelijäjärjestöt vaativat EU-komissiolta toimia valkoposkihanhien kannansäätelyyn – siirrettävä metsästettäväksi lajiksi pikimmiten

    • Hanhitilanneraportti on koottu Pohjois-Karjalan ely-keskuksen, BirdLifen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä.

      Valkoposkihanhien syysmuutto on alkanut – lintujen laskeutumishaluja hillinnee ainakin pohjoisessa kesken oleva sadonkorjuu

    • "Hanhinyrkki" pohtii, miten valkoposkihanhien aiheuttamia haittoja voidaan vähentää. Lehtikuva / Onni Ojala

      Kaksi ministeriötä asetti "hanhinyrkin" – valkoposkihanhituhojen ehkäisyyn odotetaan esityksiä kesän loppuun mennessä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen