• Kiiskin perhe joutuu maksamaan korkeamman maksun lomituksesta, kun hoitaa alle 3-vuotiasta kotihoidontuella

    Alle 3-vuotias tarvitsee kaitsijaa karjatilalla, mutta hoito on kallista eikä järjestelmä jousta.
    Tilaajalle
    Miia ja Atte Kiiski ulkoiluttavat pientä tytärtään.
    Miia ja Atte Kiiski ulkoiluttavat pientä tytärtään. Kuva: Pentti Vänskä
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    20.6.202618:00
    Eija Mansikkamäki

    Pienten lasten hoitaminen tuottaa päänvaivaa monella maatilalla. Etenkin kiireaikana keväisin ja syksyisin sumplimista riittää.

    ”Päivähoitopaikat ovat usein kauempana kuntakeskuksessa ja kun työhuipuissa päivät ovat pitkiä, mitkään päivähoitopalvelut eivät riitä”, sanoo sosiaaliturvan ja hyvinvoinnin asiantuntija Maire Lumiaho MTK:sta.

    Kotieläintilalla saa sijaisapulomittajan vanhempainvapaan ajalle. Kun vanhempainrahakausi loppuu, vuosilomaan oikeutettu ja kotihoidontukea saava vanhempi voi saada sata päivää sijaisapua alle 3-vuotiaan lapsen kotona tapahtuvaan hoitoon.

    Tällöin lomittaja tulee hoitamaan eläimiä ja vanhempi voi keskittyä lastenhoitoon.

    Sadan päivän sijaisavun hinta on kuitenkin 50 prosenttia korkeampi kuin vanhempainrahakaudella. Maksun suuruus riippuu myel-työtulosta, Lumiaho kertoo.

    Hänen mukaansa moni maatila pitää maksua liian korkeana ja toivoisi sijaisapua enemmän.

    ”Tiloilla tehdään seitsemänpäiväistä työviikkoa ja eläinten hoito sitoo aamuvarhaisesta iltaan. Pitkät etäisyydet lisäävät päivähoidon haastetta, eikä mummoja ja pappoja ole tiloilla enää lapsia hoitamassa.”

    ”Muutosten kustannus olisi pieni, koska kotieläintilallisten maatalousyrittäjien määrä on pieni.”

    Maire Lumiaho

    MTK kehittäisi mallia niin, että sata päivää tuplattaisiin ja korotettu sijaisavun maksu muutettaisiin normaalihintaiseksi.

    Sadan päivän ajalta tulisi myös saada osittaista tukea, jos perhe käyttää joustavaa hoitorahaa tai kunnallista hoitopaikkaa osan viikosta.

    ”Muutosten kustannus olisi pieni, koska kotieläintilallisia maatalousyrittäjiä on vähän. Muutokset edistäisivät tuottajien jaksamista ja jatkajien saamista. Myös lasten työturvallisuudesta on hankalaa huolehtia muuten kuin järjestämällä heille hoitoa”, Lumiaho perustelee.

    ”Lomittajan apu on merkittävä ja kaikki otetaan, mitä pystytään saamaan.”

    Miia Kiiski

    Kuopion Nilsiässä maitotilaa pitävä Miia Kiiski on samojen kysymysten äärellä.

    ”Meillä ei ole muuta työvoimaa saatavilla, joten lomittajan apu on merkittävä ja kaikki otetaan, mitä pystytään saamaan.”

    Kiiskien lapset ovat 3,5 vuotta ja 8 kuukautta. Pienemmällä pyörii vanhempainvapaa ja lomitus, ja vanhempi viedään kolmena aamuna viikossa Pajulahden päiväkotiin 17 kilometrin päähän.

    ”Se on lähin, mutta lakkautusuhkien alla. Seuraava on Nilsiän kylällä 21 kilometrin päässä. Päivä on jo nyt lapselle niin pitkä ja rankka, että en halua pitää häntä viittä päivää.”

    Perhepäivähoitoa ei ole lähellä, ja työelämässä olevat isovanhemmat asuvat kauempana. Sukuapua saadaan kaikista kiireisimmille viikoille kevät- ja syystöihin.

    Jos sijaisavun hinta olisi sama kuin vanhempainvapaalla, se kannustaisi pitämään kaikki mitä saa, Miia Kiiski sanoo.
    Jos sijaisavun hinta olisi sama kuin vanhempainvapaalla, se kannustaisi pitämään kaikki mitä saa, Miia Kiiski sanoo. Kuva: Pentti Vänskä

    Perheellä on 40 lehmän parsinavetta. Kuopuksen päiväkotipäivien aikana navetassa tehdään sellaiset työt, joissa tämä ei voi olla mukana.

    ”Hän pystyy olemaan traktorissa ja jonkun verran navetalla. Lypsytyössä häntä ei pidetä mukana, mutta rehunjaossa ja vasikoiden juotossa hän voi olla. Tämä on sen kokoinen karja, että lypsyt pystyy hoitamaan yksinkin ja vuorotellen.”

    Vanhempainvapaat pitää käyttää ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta.

    ”Meillä molemmilla on käytössä 160 päivää, mutta emme käytä sitä putkeen, vaan pidämme talvella puoli viikkoa ja säästämme päiviä kesäsesonkiin.”

    Nyt touko–kesäkuulla lomittaja onkin ollut joka päivä tekemässä lypsytyöt. Kiisket hoitavat itse ruokinnat.

    ”Meillä on hyvä lomittajatilanne. Perehdytettyjä lomittajia on tällä hetkellä käytössä kuusi, ja kaikki ovat luotettavia ja huolellisia."

    Nykyinen kotihoidontuki on ollut perheellä toimiva.

    ”Olemme käyttäneet kaikki, mitä pystyy saamaan. Tykkään joustavuudesta eli että jaksoja pystyy pätkimään ja säästelemään niihin aikoihin, kun avun tarve on suurempi.”

    Sadan päivän kotihoidontukeakin käytettiin vanhemmalle lapselle sesonkihuippuihin.

    ”Koska se on niin paljon kalliimpi, otamme sitä vain, kun tarvitsemme sitä. Jos hinta olisi sama kuin vanhempainvapaalla, se kannustaisi varmasti pitämään kaikki mitä saa.”

    ”Maatalous on hyvin eriarvoisessa asemassa muiden ammattien kanssa.”

    Henna Vuotila

    ”Maatalous on karjanhoidon kautta hyvin eriarvoisessa asemassa muiden ammattien kanssa”, sanoo MTK-Keski-Pohjanmaan himankalainen puheenjohtaja Henna Vuotila.

    Yrittäjä joutuu valitsemaan joko päivähoidon tai kotihoidon, eikä sijaisapu kata kummassakaan tapauksessa kaikkia työpäiviä.

    ”Kotona tapahtuvaan hoitoon saa sijaisapua sata päivää, mutta jäljelle jää vielä 265 päivää, joista vuosilomaa voi saada 26 päivää. Lehmistä ei kuitenkaan voi pitää lomaa ilman korvaavaa tekijää.”

    Hän kaipaa joustoa ja yhdistämismahdollisuuksia lomitukseen ja kunnalliseen tai yksityiseen hoitoon.

    ”Monilla kunnallinen hoitomahdollisuus on kaukana eikä jokapäiväinen kuljetus ole vaihtoehto.”

    Vuotila käyttää lomitusta itse ja on luottamushenkilö MTK:ssa ja Melassa.

    ”Myös lomittajien on hankalaa saada lapsiaan hoitoon, kun päivät ovat pitkiä ja kunnat vastaavat huonosti vuorohoidon tarpeisiin.”

    Lisää aiheesta
    • Vanhempainpäivärahakautta voisi pidentää muutaman kuukauden lisäjaksolla kummallekin vanhemmalle, ehdottaa STM:n tilaama selvitys. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.

      Perhe | Selvitys: Kotihoidontuki pois, tilalle pidempi vanhempainpäiväraha

    • Toimintavarmalla tekniikalla on nykyisin valtava rooli monen kotieläintilan toiminnassa ja samalla se voi vaikuttaa rajusti yrittäjä mahdollisuuksiin pitää vapaata. Arkistokuva.

      Lihantuotanto | Eläintilalliselle yksikin vapaapäivä voi olla vain haave – tekniikka auttaa vain niin kauan kuin se toimii

    • Lomitustiimejä tai -renkaita hyödyntää noin 15 prosenttia Pohjois-Savon kotieläinyrittäjistä, Savon Sanomille kerrotaan.

      Maidontuotanto | SS: Maitotilallisen lomitusongelmat johtivat yllättävään käänteeseen – lomatoimisto teki lastensuojeluilmoituksen

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    kotihoidontuki
    lomitus
    perhe-elämä
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä