• Koronan tuomat työvoimahuolet eivät kutistaneet puutarhakasvien viljelyaloja

    Sadonkorjuu riippuu paljon tilan koosta ja tuotantosuunnasta.
    Huolet työvoiman saatavuudesta eivät näytä vaikuttaneen puutarhakasvien viljelyaloihin, kertoo Luonnonvarakeskus Luke. Porkkanan viljelyala on aavistuksen pienentynyt viime vuodesta.
    Huolet työvoiman saatavuudesta eivät näytä vaikuttaneen puutarhakasvien viljelyaloihin, kertoo Luonnonvarakeskus Luke. Porkkanan viljelyala on aavistuksen pienentynyt viime vuodesta. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous
    7.7.202006:00
    Tuure Kiviranta

    Keväällä arvioitiin, että puutarhakasvien pinta-alat voivat pienentyä koronapandemian aiheuttamien kausityövoiman saanti ongelmien takia.

    Luonnonvarakeskus Luken mukaan pinta-aloissa ei kuitenkaan ole nähtävissä merkittäviä muutoksia viime vuoteen verrattuna.

    Tiedot perustuvat avomaakasvien osalta viljelijöiden päätukihaun yhteydessä ilmoittamiin viljelyaloihin. Kasvihuonepinta-alat pohjautuvat kasvihuonetukihakuun.

    Kasvihuoneissa tomaatin ala kasvaa, vaikka yritysten määrä väheni. Kasvihuonekurkun ala säilyi yrittäjien vähenemisestä huolimatta ennallaan.

    Pinta-alallisesti suurin avomaan puutarhakasvi on tarhaherne, jota on kylvetty tänä vuonna 5 519 hehtaaria eli 343 hehtaaria viimevuotista enemmän.

    Porkkana-alan vähenemine menee luontaisen vuosivaihtelun piikkiin.

    Mansikka-alaa on tänä vuonna ilmoitettu edellisvuotta enemmän. Sen sijaan vadelma-ala hieman väheni.

    "Sekä mansikan että vadelman viljelyssä on menossa voimakas viljelytekninen harppaus. Yhä useampi alkukevään ja loppusyksyn marja tulee kausitunneleista", yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Lukesta kertoo.

    Saadaanko sato korjattua? Sadonkorjuu riippuu paljon tilan koosta ja tuotantosuunnasta, Lukesta todetaan.

    Kylvettävillä ja koneella korjattavilla kasveilla, esimerkiksi porkkanalla, työvoiman tarve on vähäisempi kuin paljon käsipareja vaativilla kasveilla kuten mansikalla.

    Kasvihuonepuolella vakituisesti palkatun työvoiman osuus on suurempi kuin avomaatuotannossa, joten työvoiman saatavuuden haasteet ovat vähäisemmät.

    Lopullisen sadon määrään ja laatuun sekä myös hintaan vaikuttavat suuresti kasvukauden sääolot sekä kuinka sato saadaan korjattua ja markkinoitua.

    Lue myös:

    Kausityövoima on suurin huoli maataloudessa koronavirusepidemian aikana

    Kausityövoimavajeeseen merkittävä helpotus - Marko Mäki-Hakola paljastaa: Jopa kymmenen charterlentoa tulossa Suomeen lähipäivinä

    Artikkelin aiheet
    puutarhakasvien viljely
    koronaviruspandemia
    kausityövoima
    sadonkorjuu
    Luonnonvarakeskus Luke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle