• Netti lisää luomunmyyntiä koko maassa

    Maatalous
    1.12.201415:00
    Katja Lamminen

    Verkkokauppa lisää luomutuotteiden myyntiä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Välillä kysyntä ylittää tarjonnan.

    Luomuliiton toiminnanjohtajan Elisa Niemen mukaan luomuun keskittyneet yritykset ovat omaksuneet verkkokaupan muita kauppoja nopeammin.

    ”Luomuyritysten on ollut pakko mennä verkkoon, koska asiakaskunta on niin hajallaan. Jopa monilta maatiloilta löytyy oma verkkokauppa”, Niemi sanoo.

    Verkkokauppaa on helpottanut, että Posti on parantanut kylmäkuljetusketjuaan. Niemen mukaan luomua myyvistä verkkokaupoista saa halutessaan tuorevihanneksetkin.

    Kuluttajien järjestämistä ruokapiireistä on tullut yhä tärkeämpi tapa hankkia tuoretta luomuruokaa. Esimerkiksi Tietäväinen Foods -luomutukun myynnistä 60–70 prosenttia tulee piireiltä.

    ”Ruokapiirissä ihmiset ostavat ruokaa kimpassa ja jakavat tavarat itse. Näin he saavat isompia ja halvempia eriä ja voivat jakaa kuljetusmaksut”, luomutukun toimitusjohtaja Pekka Tietäväinen kertoo.

    Luomuruuan menekki on kasvanut Suomessa tasaisesti taantumasta huolimatta. Tietäväisen mukaan alkutuottajilla on ajoittain ongelmia pitää tarjontansa kysynnän tasolla.

    KATJA LAMMINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luomuruoka
    verkkokauppa
    ruokapiirit
    maatalous
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle