Kun maaseutuikävä iskee, voi muistella aikaa maatalouslomittajana

Lomittajan ammatti on raskas ja haastava. Pitää hallita erilaiset lypsyjärjestelmät, on oltava tarkka ja huolellinen työssään, hygieniasta ja siisteydestä ei voi lipsua piiruakaan. On osattava käyttää erilaisia työkoneita ja ruokintalaitteita ja oltava fyysisesti hyvässä kunnossa jakamaan rehupaali vaikka talikolla. Sosiaalitiloja ja esimerkiksi pääsyä vessaan ei ainakaan omana aikanani ollut kovin monella tilalla.

On helpompaa hoitaa eläimiä, jotka tuntee. Uuteen paikkaan mennessä sai aina vähän jännittää, että minkälaisia lehmiä siellä on vastassa. Kun lehmän tuntee, tietää jos sen utare pitää vaikkapa pestä tietyllä tavalla tai rapsuttaa juuri tietystä kohdasta hännäntyvestä, jotta lypsy olisi helpompaa. Lomittajana näitä pieniä yksityiskohtia ei voi hallita.

Joka tilalla on hieman erilaiset työtavat, jotka pitää omaksua. Jokaisella tilalla on vastassa aina ihmisiä, jotka pitää osata kohdata. Hyvistä sosiaalisista taidoista on iso apu lomittajan ammatissa.

Vaikka työ on raskasta, on siinä jotain juurevaa, joka on jättänyt mieleeni lämpimät muistot.

Niemeläkin muistelee, kuinka aikoinaan ennen aamunavettaa syötiin isäntäväen kanssa aamupala ja lypsyn jälkeen mentiin vielä kahville.

Koen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut kokea paljon vastaavaa vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä. Missä muualla pääset tutustumaan ihmisiin ja samalla kylällä asuviin kuin lomittajana tiloja kiertäessä? Kaupassakin kun näki lomitustilojen isäntäväkeä, vaihdeltiin kuulumisia. Sellainen kulttuuri tuntuu parin vuoden kaupungissa asumisen jälkeen erikoiselta. Täällä ei jutella edes seinänaapurille rappukäytävässä.

Palaan edelleen muistoissani siihen kesän ensimmäiseen helleaamuun, kun karautin polkupyörällä navettahaalari ja -saappaat tarakalla muutaman sadan metrin päähän naapurin parsinavettaan aamulypsylle. Kun muu kylä vielä nukkui ja ilmassa tuoksui aamukaste ja maa.

Ja niihin keskusteluihin ja kohtaamisiin, joita aamukahvipöydissä käytiin. Tarjolla oli voileipää ja puuroa sekä aitoja hymyjä, nauruja ja tarinoita.

Niihin iltapäiviin, kun lehmiä haettiin kaukaa laitumelta ja koko lauma seurasi kuuliaisesti nätissä jonossa navettaan asti.

Siihen aamuun, kun pääsin maitoauton kyydissä lomituspaikasta kotiin.

Ja erityisesti niihin kiitoksiin, joita tilallisilta sai. Siihen tunteeseen, että on oikeasti pystynyt olemaan avuksi ja mahdollistaa se, että tilan väki pääsee ansaitulle lomalle.