• Klemolan maitotilan kustannukset nousseet päivätasolla 1100 euroa – katso videolta biokaasuun investoineen tilan isännän suorasanainen haastattelu

    Klemolan maitotilalle Kokkolan UIlavaan valmistui viime talvena biokaasulaitos, jolla tuotetaan sähköä ja lämpöä tilalle.
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    11.6.202205:00
    Piia Lehojärvi
    Kokkola

    Videolla ollaan Klemolan maitotilalla, johon on viime talvena investoitu biokaasulaitos.

    Biokaasuinvestointi muhi tilallisten suunnitelmissa 15 vuoden ajan ja laitoksia käytiin katsomassa ulkomaita myöten. Viime kesänä aika tuli kypsäksi ja rakennusvaihe päästiin aloittamaan. Laitos on ollut toiminnassa alkuvuodesta lähtien, kertoo Petri Klemola, joka on yksi tilan osakkaista.

    Laitos tuottaa tilalle sähköä ja lämpöä. Yöaikaan sähköä liikenee verkkoon myyntiin asti.

    ”Lisäksi päästiin lannan hajuhaitoista ja laitoksen läpi käynyt lanta on parempaa lannoitetta, lannan typestä saadaan kaksi kolmasosaa kasvien käyttöön”, Klemola selvittää videolla.

    Toistaiseksi biokaasusta ei jalosteta liikennepolttoainetta. Tulevia koneinvestointeja tehdään kuitenkin biokaasu mielessä pitäen, Klemola paljastaa.

    Viime syksynä vilja maksoi 140 euroa tonnilta, nyt siitä joutuu maksamaan noin 405 euroa.

    Kustannusten nousu näkyy rajusti Klemolan tilalla.

    ”Kun otetaan huomioon ruokinnan, apulantojen ja polttoaineiden kohonneet kustannukset, päivätasolla meidän kustannukset ovat nousseet 1100 euroa”, isäntä kertoo.

    Samalla Valio on tullut vastaan nostamalla maidon hintaa 8,5 senttiä litralta.

    ”Käytännössä se tarkoittaa päiväkohtaisesti 850 euroa enemmän maidosta. 250 euroa jää väliin”, Klemola kertoo videolla.

    Omat pellot eivät aivan riitä rehuntuotantoon ja viljaa joudutaan ostamaan noin 300 hehtaarin alalta.

    ”Viime syksynä vilja maksoi 140 euroa tonnilta, nyt siitä joutuu maksamaan noin 405 euroa”, Klemola avaa kustannuksia.

    Biokaasulaitosinvestoinnin takaisinmaksuaika on laskettu kolme vuotta sitten, silloisilla hinnoilla.

    Investoinnille tuli hintaa 930 000 euroa, johon ei ole laskettu oman työn osuutta.

    ”EU:n 40 prosentin avustuksen jälkeen laitos jäi maksamaan 600 000 euroa. On laskettu, että vuotuinen hyöty on 70 000 euroa, kunnossapito 20 000 euroa.”

    Klemola arvioi, että takaisinmaksuaika on alkuperäisestä 10 vuodesta lyhentynyt, koska hinnat ovat nousseet.

    Lue lisää:

    Klemolan tilan liki miljoonan euron biokaasulaitos tuottaa kuuden robotin lypsykarjatilan tarvitseman sähkön ja lämmön ‒ ja vielä jää myyntiinkin

    Onko biokaasusta tukemaan maatilan kannattavuutta? Investointivara on nyt useimmilla tiloilla nollassa

    Biokaasulaitos on kalkkunatilalle kriisiajan valttikortti: Tuo lisätuloja ja vahvistaa omavaraisuutta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle