• Atrian mukaan sikaa voi jo viedä Kiinaan - ministeriön mukaan ei

    Atrian mukaan sianlihan vientilupa Kiinaan on jo voimassa, maa- ja metsätalousministeriön mukaan viimeinen vahvistus Kiinasta puuttuu vielä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    17.10.201617:33
    Tuure Kiviranta

    Atrialla ja maa- ja metsätalousministeriöllä on eri käsitykset onko sianlihan vientiluvat Kiinaan jo voimassa.

    Ministeriön mukaan viimeinen vahvistus vielä puuttuu, Atria sen sijaan kertoo kaikkien lupien olevan jo kunnossa.

    Ministeriön viime viikolla julkaisemassa tiedotteessa todetaan, että "Hyväksyminen vahvistetaan vielä Kiinan viranomaisen toimesta."

    Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio sanoi MT:lle tänään maanantaina, että viimeinen vahvistus viennille Kiinan viranomaisilta puuttuu.

    "Se on tekninen kuvio. Muodollisuus."

    Husu-Kallio painottaa, ettei ole tiedossa, että yhdenkään maan kanssa vientisopimus Kiinaan olisi tässä vaiheessa kaatunut.

    Husu-Kallio arvioi, että viimeinenkin lupa tulee syksyn aikana.

    Lupa ei enää peruunnu, mutta lihaa ei voi viedä ennen kuin viimeinenkin vahvistus on saatu, Husu-Kallio tiivistää.

    Atrian viestintäpäällikkö Hanne Kortesoja sanoo MT:lle, että Atrialla on kaikki tarvittavat luvat ja vienti voidaan aloittaa.

    "Ei asiasta muuten olisi tiedotettu."

    Artikkelin aiheet
    Atria
    sianlihan vienti
    Kiina
    maa- ja metsätalousministeriö
    vientiluvat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle