• Koronatartuntojen vuoksi suljettu Tönniesin teurastamo on jälleen auki – Saksan sikaruuhka ei ole silti helpottumassa

    Tönniesin teurastamossa avaamisen jälkeen jo 30 uutta tartutantapausta.
    Sikoja. Kuvituskuva.
    Sikoja. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    25.7.202013:00
    Juhani Reku

    Saksan Rheda-Wiedenbrückissa sijaitseva Euroopan suurin teurastamo ja lihanjalostuslaitos Tönnies on saatu jälleen toimintaan. Teurastamo suljettiin kesäkuussa sen jälkeen, kun teurastamon työntekijöiden keskuudessa todettiin runsaasti koronavirustartuntoja.

    Neljän viikon sulku aiheutti kuitenkin alueelle niin pahan sikaruuhkan, että sen purkamiseen menee pitkään, kertoo Schweizer Bauer verkkolehtensä artikkelissa. Tiloilla on tällä hetkellä 400 000 eläintä odottamassa teurastusta.

    Normaaliaikoina Saksassa teurastetaan viikon aikana noin 970 000 sikaa. Niistä noin 110 000 teurastetaan suljettuna olleessa Tönniesin teurastamossa, kertoo saksalaislehti Weser-Kurier uutisessaan .

    Teurasruuhka on puolestaan johtanut ruuhkaan myös ketjun alkupäässä, kun lihasikaloilla ei ole ollut tilaa ottaa vastaan porsaita.

    Tönniesin laitoksen työntekijöiden keskuudessa on havaittu jälleen uusia koronavirustartuntoja, kertovat Topagrar.com-verkkolehti ja Weser-Kurier uutisissaan.

    Alun perin viranomaiset kertoivat kahdenkymmenen työntekijän saaneen tartunnan, mutta Weser-Kurierin mukaan heitä olisi 30.

    Alkuperäiset uutiset:

    Schweizer Bauer: 400'000 Schweine in Warteschleife

    Topagrar: Ansteckung bei Tönnies geschah über weite Distanzen

    Weser-Kurier: 30 Tönnies-Mitarbeiter positiv auf Corona getestet

    Lue myös:

    Tönniesin teurastamosulku voi pitkittyä Saksassa

    Saksassa saatetaan joutua tuhoamaan sikoja - Tönniesin suurteurastamo on edelleen kiinni koronan takia

    Saksan koronateurastamon vaikutukset Euroopan lihamarkkinoille vielä auki: "Aiemmin on ollut jonkinlainen eurooppalainen keskivertohinta, mutta nyt näin ei ole"

    Artikkelin aiheet
    Tönnies
    koronavirustartunta
    teurastamo
    sika
    Saksa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle