Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO julkaisi huhtikuun lopussa raportin, jonka mukaan liha, maito ja kananmuna ovat ihmiselle olennaisia ravintoaineiden lähteitä.
Kaikkia ravintoaineita ei saa helposti kasviperäisistä elintarvikkeista.
Liha, munat ja maito sisältävät useita tärkeitä pääravintoaineita, kuten proteiineja, rasvoja ja hiilihydraatteja.
Pääravintoaineiden lisäksi ihminen tarvitsee muun muassa kivennäisaineita, hivenaineita ja vitamiineja, joita on vaikea saada tarpeeksi pelkästään kasviravinnosta.
Raudan ja A-vitamiinin puutteet ovat yleisiä hivenaineiden puutteita ympäri maailmaa erityisesti lapsilla ja raskaana olevilla naisilla.
Lancet-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan useampi kuin joka toinen esikouluikäinen lapsi ja 1,2 miljardia hedelmällisessä iässä olevaa naista kärsii joko raudan, A-vitamiinin tai sinkin puutteesta tai useammasta puutteesta.
Kolme neljäsosaa näistä lapsista asuu Etelä- ja Itä-Aasiassa, Tyynenmeren alueella ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Raudan ja A-vitamiinin puutteet ovat yleisiä hivenaineiden puutteita ympäri maailmaa erityisesti lapsilla ja raskaana olevilla naisilla.
Samassa FAO:n raportissa kuitenkin todetaan prosessoidun punaisen lihan kulutuksen lisäävän kuolleisuutta ja kroonisten sairauksien esiintymistä. Käsittelemättömän lihan kohtuullista käyttöä pidetään turvallisena.
FAO:n mukaan maidon, munien ja siipikarjan kulutuksen sekä sairauksien väliset yhteydet ovat epäselviä tai merkityksettömiä.
Maidon, lihan ja kananmunien kuluttaminen osana asianmukaista ruokavaliota auttaa saavuttamaan Maailman terveyskokouksen hyväksymät ravitsemustavoitteet. Tavoitteina on vähentää kitukasvuisuutta, alle 5-vuotiaiden laihtumista, alhaista syntymäpainoa, hedelmällisessä iässä olevien naisten anemiaa, lihavuutta ja ei-tarttuvia tauteja.
Eläinperäisen ruuan kulutus vaihtelee suuresti eri puolilla maailmaa.
Esimerkiksi Kongon tasavallassa maitoa kuluu keskimäärin 160 grammaa vuodessa henkilöä kohden, kun taas Montenegrossa maitoa kuluu henkilöä kohden 338 kilogrammaa.
FAO:n kattava analyysi perustuu yli 500 tieteelliseen asiakirjaan ja noin 250 poliittisen asiakirjan tietoihin.