
Maanviljelijä Ville Lammi viljelee Kauhavan Ylihärmässä ohraa ja vehnää. Lisäksi pelloilla kasvaa sokerijuurikasta.
”Peltotyöt pääsin aloittamaan 7. toukokuuta, viikon verran tavanomaista myöhemmin. Kevät oli kylmänpuoleinen”, Lammi kertoo.
Kasvukauden keskimääräistä hitaammasta alusta huolimatta viljat lähtivät sittemmin vinhaan kasvuun.
”Kosteutta on ollut sen verran runsaasti, että siemen iti hyvin ja kasvu on ollut nopeaa. Kasvustot ovat tulleet paikka paikoin jo liiankin tiheiksi, joten kasvua on pitänyt yrittää säädellä”, Lammi toteaa.
Viljanviljelijä seuraa päivittäin älypuhelimestaan tietoja, jotka tallentuvat pellon laidalle asennettuun sääasemaan.
”Tällä kasvukaudella on tullut tähän mennessä 121 milliä vettä ja lämpösummaa on kertynyt 350 astetta”, hän esitteli maanantaina.
Aurinko porottaa kuumana keskipäivän taivaalla. Ylihärmäläisellä pellolla lämpötila kiipii jo lähelle 30:a astetta.
”Nythän on hellekausi alkanut, ja ennuste kertoo, että se voi kestää pitkään. Itse toivon, että se jäisi mieluummin lyhyemmäksi.”
”Muutama vuosi sitten helteet kestivät viikkoja. Sen johdosta vilja jäi turhan kevyeksi. Jos jyvä ei täyty kunnolla, se vaikuttaa suoraan tavaran hehtopainoon”, Lammi sanoo.
Viljanviljelijä toivoo tasaisen sateista kesää sekä kuivaa syksyä.
”Lämpötilat saisivat olla mielellään siinä 20:n ja 25 asteen tuntumassa. Sokerijuurikas toki ei piittaa, vaikka olisi kuumempaakin.”
Viljanviljelijöille meneillään oleva kasvukausi on jopa kaksinkertaisesti edellistä kalliimpi kallistuvien lannoitteiden sekä polttoaineiden myötä.
”Pelkästään lannoitteiden hinnat ovat nousseet kaksinkertaisiksi edellisvuoteen nähden. Polttoaineiden hinnat ovat jopa yli tuplaantuneet. Tämän kokoisen tilan kohdalla puhutaan yli 100 000 euroa suuremmista kuluista vuositasolla, pelkästään lannoitteiden ja löpön osalta”, Lammi havainnollistaa.
Myös konekaluston hinta on ollut nousussa.
”Toki myös viljasta on saanut aiempaa paremman hinnan. Mutta se, että kustannukset menevät kertalaakista näin nopeasti ylös, vaatii jo pääomia.”
Lammi arvelee, että korkea hintataso on tullut jäädäkseen.
”Vaikka Ukrainan sota loppuisi nyt, niin eiköhän esimerkiksi apulannan hinta pysy pitkään ylhäällä.”