

Töysäläinen Aleksi Keisala korjaa parhaillaan toista rehusatoa omilta ja urakoitavien tilojen pelloilta.
Keisala viljelee maatalousyhtymän osakkaana noin 300 hehtaarin alaa, josta puolet on viljalla ja puolet nurmella. Lehmiä Keisalan maitotilalla on 160.
”Tämä vuosi mennään viljojen osalta yksinkertaisin valinnoin, kylvin keväällä ohraa ja kauraa. Kokeiltu on monenlaisia lajeja, syys- ja kevätlajikkeita”, kertoo Keisala.

Toisen rehusadon korjuu on sujunut hyvin, pellot ovat toistaiseksi kantaneet koneita.
”Märkää on auttamatta ja osittain rypemiseksi menee. Paikoin ensimmäisen vuoden nurmien kantavuudessa on haasteita näkynyt.”
Keisala toteaa, että vallitsevien olosuhteiden miinuspuoli on se, että rehu on väistämättä nyt märkää, mutta tavaraa tulee todella hyvin.
”Ykkössadon korjuussa olosuhteet olivat hyvät, mutta kuivuus verotti satoa niin, että se jäi 30 prosenttia normaalista. Onneksi kakkossato nyt paikkaa tätä. Ehdittiin ennen sateita ajaa lannoitteet peltoon, ja sateiden ansiosta nurmi lähti sitten kovaan kasvuun.”
Keisalan suunnitelmissa on ajaa vielä kolmas nurmisato.

Keväällä näytti siltä, että viljat menevät täysin pommiin.
”Juhannuksen jälkeen alkaneet satteet piristivät viljan kasvua jonkin verran. Missään nimessä ei päästä viime vuoden satotasoon, mutta kohtalaista satoa odotan”, Keisala toteaa.
Töysässä satoi viime viikonloppuna parissa päivässä 90 millimetriä vettä.
”Sateet osuivat voimakkaimmin maakunnan tälle reunalle. Lakoontumista ei ole kuitenkaan ollut. Siltä suojaa se, että korrensäätäjää on ajettu pari kertaa ja lajikevalintaan on kiinnitetty huomiota. Meilläkin kun ajetaan lantaa pelloille, pitää olla tarkkana lajikevalinnassa.”
Savimailla kuivuus on kurittanut pahiten, turvemaat taas tuottivat parhaan sadon. Keisalan viljelyalaan mahtuu maalijia laidasta laitaan.
”Kevätkelit rupeavat olemaan ääripäitä, ensin kuivuutta ja sitten vettä. Nurmien ja viljan perustamisessa laji- ja lajikevalintojen merkitys kasvaa. Esimerkiksi ruokonata kestää syväjuurisena kuivuutta, sitä on hyvä laittaa nurmeen”, Keisala sanoo.
”Satovarmuuden parantamiseksi lajikkeita pitää kokeilla monipuolisesti. Samoin kylvösyvyys ja maanmuokkauksen tekniikka vaikuttavat merkittävästi”, hän jatkaa.
Syysviljat kestävät keväällä kylvettäviä paremmin kuivat alkukesät. Talvehtiminen on kuitenkin haaste, joka jarruttaa intoa syysviljojen lisäämiseen.
”Talvehtiminen on tällä seudulla haaste. Välillä onnistuu, välillä ei. Menestyminen on monen tekijän summa. Vaikuttavia tekijöitä on monta, maalajit, paikallinen ilmasto ja vesitalouteen vaikuttava pinnanmuoto”, Keisala sanoo.