

”Olen tosi huolissani”, huokaa norjalainen lammasasiantuntija Borghild Hillestad. Tilojen, etenkin pienempien lammastilojen, määrä vähenee Norjassa rajusti. Siitä seuraa maaseutualueiden autioitumista ja pusikoitumista, Hillestad ennustaa.
Samansuuntaista viestiä kertovat pohjoismaisilla lammaspäivillä, Internordenissa, Vaasassa puhuneet alan edustajat Islannista, Ruotsista, Färsaarilta ja Grönlannista.
”Islannissa on nykyisin enemmän ihmisiä kuin lampaita”, kertoo tutkija Jóhannes Sveinbjörnsson historiallisesta käänteestä.
Tuotanto vähenee, mutta kulutusta tukee väestönkasvu sekä mittava turismi. Myös lihan tuottajahinta on nousussa, mikä Sveinbjörnsson arvelee hidastavan tuotannon laskua. Lampaanlihan vientiä Islanti ei enää juuri tee, mikä on Sveinbjörnssonin mukaan etenkin tuottajahinnan kannalta hyvä asia.
Myös Ruotsissa lammastilojen määrä vähenee. Suurimpia syitä tähän ovat pedot sekä alan heikko kannattavuus, arvioi tutkija Annelie Carlsson. Positiivista on, että kotimaisen lampaan kulutus on maassa hieman kasvussa.

Tanskaan kuuluvat Färsaaret ja Grönlanti poikkeavat muista pohjoismaista pienen väkilukunsa ja erityisten olosuhteidensa vuoksi. Lampaat ovat kotieläintuotannon selkeä päätuotantosuunta ja kaikki tuotanto kulutetaan kotimaassa. Lisäksi maihin tuodaan lampaanlihaa. Färsaarelaiset syövät lammasta vuodessa noin 27 kiloa, kun määrä Suomessa on alle kilo ja Norjassakin vain noin kolme kiloa vuodessa.
Färsaarilla ei ole teurastamoja. Eläimet teurastetaan tiloilla ja mahdolliset jalosteet, kuten makkarat, lihasta valmistetaan itse ja välitetään suoraan tiloilta myös kauppoihin.
Saarivaltioissa ei ole susia, mutta Grönlannissa pelkoa aiheuttavat jääkarhut. Niitä ei elä normaalisti etelässä, missä maan lammastilat ovat. Jäälauttojen mukana petoja kuitenkin seilaa pohjoisesta etelään, missä ne saattavat hakeutua lammastiloille lähtiessään paluumatkalle kohti pohjoista.
Tiloja lähestyviä jääkarhuja saa ampua vuosittain neljä, kertoo grönlantilainen lammastalouden asiantuntija Henrik Frederiksen.
”Ongelma on, että kiintiö täyttyy hyvin nopeasti. Sen jälkeen jääkarhun saa ampua vain, jos se tulee lammastilalle ja uhkaa lampaita.”
Karitsojen teuraspaino on Grönlannissa vain runsaat 14 kiloa, kun esimerkiksi Suomessa tavoitellaan yli 18 kiloa. Teuraiden pienuutta selittävät Frederiksenin mukaan osaksi karut sääolot.
”Kun sataa paljon, lampaiden energia menee lämmöntuotantoon, eikä sitä riitä kasvuun.”
Frederiksen kertoo, että osa maan 36 lammastilasta kuuluu islantilaiseen tuotosseurantaan ja tavoitteena on, että loputkin liittyisivät siihen. Tilojen keskikoko on noin 500 uuhta. Islannissa, Färsaarilla ja Grönlannissa karitsat kasvavat suurimmaksi osaksi isoilla laidunalueilla esimerkiksi vuoristossa.

Färsaarilla tutkitaan innokkaasti kalarehun käyttöä lampaiden ruokinnassa lupaavin tuloksin. Hyvin valkuaispitoinen rehu on parantanut päiväkasvuja, villan laatua sekä karitsatuotosta uuhta kohden.
”Nyt tarvittaisiin vain EU:n siunaus kalarehun käyttöön sekä vientiin. Miksi tuomme soijaa Amerikasta, kun meillä on kalaa takapihalla?”, pohti färsaarelainen lammasasiantuntija Jens Ivan.
Hän kertoi, että korkean valkuaispitoisuuden vuoksi rypsitiivisteen vaihtaminen kalarehuun lisäsi myös lampaiden kuiva-aineen syöntiä. Lihan makuun sillä ei ollut vaikutusta, koska rehua saivat vain emolampaat sisäruokintakaudella, eivät teuraskaritsat, jotka kasvavat laitumella.
Islannissa, joka ei ole EU-maa, kalarehua käytetään lampaiden ruokintaan.
Lammastilojen määrä on suuresta paikallisesta kulutuksesta huolimatta laskussa myös Grönlannissa ja Färsaarilla. ”Uusia farmareita on vaikea löytää”, kertoo Frederiksen.
Hillestad kaipaa valtiolta tukea etenkin pienten tilojen kestävien käytäntöjen edistämiseen. Lammastalouden kehitystyön keskiössä Norjassa ovat nyt metaanipäästöjen vähentäminen jalostuksen avulla sekä utaretulehdusten ehkäiseminen.
Islannissa lampaiden jalostus keskittyy erityisesti hedelmällisyyden ja lihakkuuden parantamiseen sekä siihen, että maa vapautuisi scrapie-taudista vuoteen 2044 mennessä.