• Maatalouden hoitamaton lainakanta hallintaan

    Talous-, henkilö- ja tuotantoriskien hallinta on keskeinen osa maatilayrityksen johtamista kirjoittaa PTT:n vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala.
    Maatalouden kokonaislainakanta oli Suomen Pankin tilaston mukaan tämän vuoden maaliskuussa noin 4,5 miljardia euroa.
    Maatalouden kokonaislainakanta oli Suomen Pankin tilaston mukaan tämän vuoden maaliskuussa noin 4,5 miljardia euroa. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    29.5.202417:15
    Kolumni
    Päivi Kujala

    Hoitamattomien eli yli 90 päivää myöhässä takaisinmaksun eräpäivästä olevien luottojen määrä maataloudessa on kasvanut merkittävästi. Tämä on huolenaihe niin pankeille kuin lainanhaltijoille itselleen.

    Huolta lisää, että luvut häivyttävät keskiarvoihin sen, että järjestämättömät luotot keskittyvät samoille maatiloille, ja maatilojen välillä on entistäkin voimakkaampaa polarisoitumista.

    Maatalouden kokonaislainakanta oli Suomen Pankin tilaston mukaan tämän vuoden maaliskuussa noin 4,5 miljardia euroa. Yksityisten elinkeinonharjoittajien maatilojen lainakanta oli vajaat 3,1 miljardia euroa, josta peräti 7,6 prosenttia oli hoitamattomia. Yhtiömuotoisilla maatiloilla oli lainaa 1,4 miljardia euroa, josta 4,6 prosenttia oli hoitamatonta.

    Maatalouden rakennemuutoksen myötä maatalousyritysten lukumäärä vähenee ja jatkavien tilojen koko keskimäärin kasvaa. Uusien investointien kokoluokka kasvaa erityisesti kotieläintaloudessa. Vierasta pääomaa tarvitaan ennen kaikkea investointeihin, maan hankintaan ja omistajanvaihdoksiin.

    PTT:n ja Luken meneillään olevassa maatalouden kestävää rahoitusta tutkivassa hankkeessa tarkastellaan maatalouden rahoitusaseman muutoksia.

    Hankkeessa neljän pankkiryhmän lainankäsittelijöille tehdyn kyselyn mukaan maatilayrityksen maksukykyä arvioidaan pankeissa yhä kriittisemmin lisääntyneen pankkisääntelyn vuoksi. Lisäksi vakuusarvojen muutosta on tapahtunut alueittain ja tuotantosuunnittain.

    Vakuusarvojen koetaan heikentyneen varsinkin reuna-alueilla. Myös pellon arvo vaihtelee merkittävästi valtakunnallisesti. Heikentyneet luottoluokitukset lisäävät vakuusvaateita.

    Ammattitaidon ja osaamisen merkitys on kasvanut niin maatiloilla kuin pankeissakin. Kestävä rahoitus ja pankkisääntely edellyttävät niin maatalousyrittäjiltä kuin lainankäsittelijöiltäkin entistä parempaa ymmärrystä maatalouden liiketoiminnan lainalaisuuksista.

    Kilpailukykyisten maatilayritysten ja tulevaisuuden kotimaisen ruuantuotannon edistämisen tulee olla mahdollista, kun vastuullisuus tulee väistämättä mukaan maatalouden rahoitukseen.

    Pankit vakuuttavat, että rahoitusta on saatavilla, jos laskelmat osoittavat kannattavuutta ja maksuvalmiutta. Maksuvalmiuden tulisi myös käytännössä toteutua. Tuotantopanoskustannusten ja tuottajahintojen hintaheilahtelut viime vuosina ovat koetelleet tätä ennakoitavuutta.

    Hoitamattoman lainakannan pienentämiseksi tärkeää on, että maatalousyrittäjä laatii vuosittaisen maksuvalmiusbudjetin ja päivittää sitä tarpeen mukaan vuoden aikana. Talous-, henkilö- ja tuotantoriskien hallinta on keskeinen osa maatilayrityksen johtamista.

    Kirjoittaja on PTT:n vanhempi maatalousekonomisti

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia