


Metsäpeurakanta on viime vuosina vahvistunut Pohjanmaalla. Peuralaumat ovat tuttu näky myös pelloilla.
Kauhavan Alahärmässä viljelijä Marko Huhtalan syysrypsipellolle on tammikuun alusta lähtien kerääntynyt päivittäin noin 30 metsäpeuran lauma, joka kuopii rypsiä lumen alta syötäväksi. Vastaavia laumoja liikkuu alueella useampia.
Viime vuonna samalla metsän keskellä sijaitsevalla noin 10 hehtaarin peltolohkolla kasvoi syysruista. Sen metsäpeurat söivät myös lähes täysin. Maaseutuviranomainen kävi vahingon toteamassa, mutta korvauksia Huhtala ei lopulta hakenut, sillä ruis lähti keväällä hyvin kasvuun tuhoista huolimatta.
"Jännä nähdä, miten syysrypsin kansa käy, kun on ihan erilainen kasvi. Syvä juurihan rypsillä on, joten voisi olettaa, ettei syömisestä ole haittaa. Toivottavasti kasvupiste säilyy, mutta pahalta se pelto nyt näyttää."
Alueella liikkuu noin tuhat metsäpeuraa marraskuun ja maalikuun välillä, arvioi Härmän riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kalle Ruotsala.
"Melkein päivittäin niitä näkyy", Ruotsala toteaa.
Suurimmissa laumoissa eläimiä voi olla lähes sata, pienemmissä muutamia kymmeniä.
"Ne vaeltavat tänne Perhon suunnalta. Metsäpeuran talvivaellus voi olla 200 kilometriä."
Tihein kanta on Kauhavan, entisen Alahärmän ja Kortesjärven alueella. Alueelle saatiin tänä talvena yksi kaatolupa, joka on käytetty.
"Lupia saisi tulla tihentymäalueille vähän enemmän, jotta laumat edes hiukan hajoaisivat. Ne ovat kauniita metsässä, mutta liika on liikaa tietyillä alueilla. Metsäpeuran levinneisyysalue on kapea. Koko maassa määrä ei ole kovin suuri", Ruotsala pohtii.
Metsäpeurat eivät aiheuta haittaa taimikoille, mutta syövät syysviljoja ja nurmia. Kauhavan seudun 40–50 sentin lumipeite ei vaikuta syömiseen mitenkään, vaan peurat kaivavat helposti kasvit esiin sen alta. "Lisäksi kasvustojen polkemisesta voi aiheutua vahinkoja. Kevät näyttää tilanteen."
Isot metsäpeuralaumat aiheuttavat vaaraa myös liikenteelle. Viime vuonna junan alle jäi yhteensä 15 metsäpeuraa Kauhavan seudulla, ja myös kolareita autojen kanssa on sattunut.
"Tänä vuonna ei vielä onneksi."
Lue myös:
Sekä Suomenselän että Kainuun metsäpeurakanta on hienoisessa kasvussa – Pohjanmaalla 2 000 eläintä