• Maitotilalta kuvattu materiaali paljasti eläinsuojeluongelmia Ruotsissa – Arla: "Tilan maitoa ei myydä enää kuluttajille"

    Meijeriyhtiö on ilmoittanut, että tilan tuottama maito käytetään biokaasun raaka-aineeksi.
    Ruotsin televisio SVT:n julkaisemat videot ovat herättäneet paljon keskustelua ja myös eläinsuojelutoimia. Ison maitotilan navetassa on todettu olevan muun muassa liian ahdasta ja likaista.
    Ruotsin televisio SVT:n julkaisemat videot ovat herättäneet paljon keskustelua ja myös eläinsuojelutoimia. Ison maitotilan navetassa on todettu olevan muun muassa liian ahdasta ja likaista. Kuva: Kuvakaappaus SVT:n sivuilta
    Maatalous
    31.1.202017:15
    Terhi Torikka

    Ruotsin televisio SVT on julkaissut keskiviikkona yksityisen henkilön kuvaamaa materiaalia ruotsalaiselta isolta maitotilalta. Osa materiaalista on kuvattu viime kesänä, osa joulukuussa.

    Videoissa navetan ulkopuolella lojuu useita lehmien ja vasikoiden raatoja. Sisällä pihatossa käytävillä on runsaasti lantaa, osa lehmistä makaa lannassa ja joukossa näkyy myös hyvin laihoja lehmiä.

    SVT:n lähetyksessä videoita katsovat eläinlääkärit ja eläinsuojelun ammattilaiset tuomitsevat eläinten olot.

    Perjantaina SVT uutisoi, että 30 tilan lehmää on lopetettu ja 50 määrätty teurastettavaksi ensi viikolla. Tilalla on todettu olevan liikaa eläimiä tiloihin nähden. Eläinten tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, mutta vuonna 2018 tilalla on ollut SVT:n mukaan 600 eläintä. Tilasta on tehty vuosien saatossa useita eläinsuojeluilmoituksia.

    Meijeriyhtiö Arlan toimitusjohtaja Patrik Hansson on ilmoittanut tulevansa kuvista yhtä surulliseksi kuin kuluttajat ja korostanut eläinten hyvinvoinnin merkitystä yhtiölle sekä koko alalle.

    Lisäksi Arla on ilmoittanut, ettei se myy tilan maitoa enää elintarvikkeena, vaan siitä tehdään biokaasua.

    Monet kuluttajat uhkaavat Arlaa boikotilla videoiden vuoksi, ja pitävät huijauksena yhtiön markkinointia, jossa hyvinvoivat lehmät laiduntavat pellolla.

    MT ei onnistunut tavoittamaan Arla Suomen edustajia kommentoimaan asiaa.

    Suomen tuottajajärjestö MTK:n maitoasiamies Marjukka Manninen toteaa, että on selvää, että videoilla näkyvät eläinten olot eivät ole kunnossa. "Näin ei saa olla. Jokin tuolla tilalla on nyt pettänyt", Manninen arvioi tuntematta tapauksen taustoja tarkemmin.

    Hän muistuttaa, että usein eläinsuojeluongelmien taustalla ovat inhimilliset syyt. "Apua on uskallettava hakea heti, jos tuntuu, että tilanne on karkaamassa käsistä, oli syy mikä hyvänsä. Suomessa apua saa muun muassa Välitä Viljelijästä -projektin työntekijöiltä."

    Artikkelin aiheet
    Arla
    eläinsuojelu
    maitotila
    Ruotsi
    biokaasu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle