
Tuotantosopimuksia ja niiden ehtoja on viime aikoina tutkittu monella tilalla tarkkaan. Siitä kertovat MTK:n ja myös MT:n saamat yhteydenotot, jotka liittyvät tuotannon lopettamiseen tai sen vakavaan harkintaan. Puheluja saavat tiuhaan myös lihateollisuuden toimijat.
”Soittoja tulee jatkuvasti, aina konsernin ylimpään johtoon asti. Uskon että samoin on myös muissa taloissa”, kertoo HKScanin Suomen eläinten hankinnasta vastaava johtaja Veli-Matti Jäppilä.
Hän kuvailee tilannetta henkisesti raskaaksi etenkin tuottajille.
”On eri asia puhua vaikka työpaikan menetyksestä kuin tilasta, jossa koko perheen työt ja rahat ovat kiinni kenties jo useamman sukupolven ajan.”
HKScanin tuottajien joukossa tuotantosopimuksen irtisanomisia ei ole Jäppilän mukaan tapahtunut, mutta lopettamisia kyllä. Kun tuottaja ilmoittaa lopetusaikeista, tilanne ja vaihtoehdot käydään yhdessä läpi.
”Jos tila haluaa lopettaa, emme me siihen puutu. Se tarkoittaa, että loput eläimet kasvatetaan teuraiksi, eikä uusia porsaita tai vasikoita enää osteta. Emakkosikalassa se tarkoittaa siemennysten lopettamista. Pakko meidän on se hyväksyä, eikä siinä katsota irtisanomisaikaa. Elämässä voi tapahtua monenlaista muutakin, kuten sairastuminen.”
Mikäli tilalla on lopettamisen jälkeen velkaa lihatalolle, se pitää tietysti hoitaa.
”Useimmiten velka hoituu, kun vakuutena olevat eläimet tulevat teurastamolle.”
Jos tila haluaa vaihtaa lihatalosta toiseen, sopimukseen kirjattua irtisanomisaikaa pitää noudattaa. Myöskään tuotannon laittaminen tauolle ei ole Jäppilän mukaan mahdollista.
”Jos tuotanto loppuu, se loppuu. Meidän on varmistettava koko ketjun toimivuus, ja lopettamispäätöksen myötä ketjun muu toiminta on sopeutettava tähän.”
Yleisimmin tuotantosopimusten irtisanomiset liittyvät eläköitymiseen, kertoo Atrian eläinhankinnasta vastaavan A-Tuottajat Oy:n toimitusjohtaja Reijo Flink.
”Tilojen määrä alenee noin 5-8 prosenttia vuosittain. Vaihtoehtoja ei hirveästi ole, jos tuottaja on päättänyt lopettaa, niin sehän on tilan oma asia”, Flink kommentoi. Hän uskoo, että normaali rakennekehitys jatkuu edellisten vuosien tapaan myös tänä vuonna.
Kilpailijan tuottajaksi siirtymisiä tapahtuu Flinkin mukaan harvoin. Niissä toimitaan lähtökohtaisesti voimassa olevan sopimuksen mukaan.
”Joskus tuottajalla voi olla toiveita poiketa sopimuksesta. Ne katsotaan aina tapauskohtaisesti. Sopimuksesta voi neuvotella, mutta ketjun toimivuus ratkaisee voidaanko siitä poiketa.”
Force majoure -tekijää ei ole toistaiseksi Flinkin tietojen mukaan sovellettu eikä sen käyttöä arvioitu. Hän ei usko, että A-Tuottajat vaatisi tuotannon jatkamista sopimuksen mukaan, jos se johtaisi todennäköisesti tilan konkurssiin.
”Toki taloustilanne pitäisi yhdessä käydä läpi myös pankin kanssa, että onko näin todella käymässä. Kyllä varmasti täysin ylivoimaiset esteet huomioidaan.”
Snellmanilla yksittäisiä keskusteluja tuotannon lopettamisesta on käyty, ja joitakin irtisanomisia on tapahtunut.
”He pohtivat tuotannon jatkumisen edellytyksiä ja samassa yhteydessä haluavat kartoittaa miten toimitaan mahdollisen irtisanomisen yhteydessä. Suosittelemme vaihtoehdoista keskustelemista”, Snellmanin Lihanjalostus Oy:n lihanhankinta- ja ohjausjohtaja Ronny Snellman kertoo.
”Tuottaja voi sanoa sopimuksen irti milloin tahansa, eikä siihen tarvita varsinaisesti mitään syytä. Yhteistyön päättämisen yhteydessä pyrimme aina käymään sopimuskeskustelun, missä sovitaan toimista ja aikatauluista.”
Kaikki haastatellut jakavat huolen eläintuotannon vähenemisestä kustannuskriisin pidentyessä.
”Tuottajien talous on äärettömän tiukoilla ja tilanteen jatkuessa tämän kaltaisena tulisi se varmasti tuotantoa laskemaan”, Flink sanoo.
Hän muistuttaa, että teollisuuden tehtävä on vyöryttää kustannukset myyntihintoihin, jotta tilanne saadaan käännettyä.
”Muuta mahdollisuutta ei ole. Jonkinlainen siirtymävaihe tässä varmasti on, ja se tulee olemaan hankala.”
Snellman korostaa, että yritys pyrkii omilla toimillaan mahdollistamaan tuottajien toiminnan jatkumista ja varmistamaan oman kotimaisen raaka-aineen saantia.
Akuutein tilanne on sikapuolella.
”Ketjuun tulevaa lihan hintaa pitäisi saada korjattua aivan lähiviikkoina. Kellään ei ole puskureita maksaa tällaista kustannusten nousua”, Jäppilä toteaa.
Sianlihantuottaja Timo Pirilä kertoi Uudenkaupungin Sanomissa (24.3.) irtisanoneensa tilan tuotantosopimuksen, koska 3 000 sian sikala tuottaisi nykyisillä kustannuksilla ja tuottajahinnalla vuodessa noin 200 000 euroa tappiota.
Lue lisää: