• Naudanlihan tuottajahinta on Ruotsissa jo yli 8 euroa kilolta

    Ruotsissa naudanlihan tuottajahinta on kivunnut jo yli kahdeksan euron kilolta, mutta Suomessa se jää lähes kolme euroa alemmas.
    Tilaajalle
    Euroopassa sonninlihan kysyntä on vuodenaikaan nähden huomattavasti alhaisempi kuin yleensä. Kuvituskuva.
    Euroopassa sonninlihan kysyntä on vuodenaikaan nähden huomattavasti alhaisempi kuin yleensä. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Lihantuotanto
    28.4.202604:00
    Piia Lehojärvi

    Naudanlihan hinta kipuaa Suomessa hitaasti ylöspäin, mutta se on edelleen kaukana Keski-Euroopan hinnoista.

    Viikolla 15 sonnin O2-luokan hinta oli Suomessa 5,76 euroa kilolta. Ruotsissa hinta nousi uusiin ennätyslukemiin parin viime vuoden aikajaksolla, 8,03 euroon kilolta. Asia selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) ylläpitämästä tilastosta.

    Muun Euroopan hinnat asettuvat näiden kahden välille. Saksassa ja EU:ssa maksettiin keskimäärin 6,66 euroa kilolta, Ranskassa 7 euroa ja Puolassa 6,61 euroa.

    Naudan hinnat ovat muualla Euroopassa laskupaineessa tarjonnan kasvaessa.

    Saksalainen maatalouslehti Agrarheute kirjoittaa, että Saksassa nuorten sonnien ja korkealaatuisempien hiehojen tarjonta markkinoilla kasvaa, kun taas kysyntä pysyy heikkona. Lehden mukaan sonninlihan kysyntä on vuodenaikaan nähden huomattavasti alhaisempi kuin yleensä. Syynä on Lähi-idän konfliktin seurauksena nousseet kustannukset, mikä on saanut kuluttajat varovaisiksi.

    Lisää aiheesta
    • Lihakarjaa laitumella Etelä-Karjalassa kesällä 2024.

      Lihantuotanto | Sonnin hinta Ruotsissa 7,98 euroa kilo – Suomessa 5,71 euroa

      Tilaajalle
    • Atria oyj:n toimitusjohtaja Kaj Gyllströn on tyytyväinen alkuvuoden tulokseen. Konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 450,3 miljoonaa euroa.

      Elintarviketeollisuus | Atrian alkuvuosi hyvä, vähittäiskauppamarkkina piristyi ja valmisruokien suosio kasvaa edelleen

      Tilaajalle
    • Viljelijöille tehdyn kyselyn mukaan maito- ja muilla nautatiloilla taloustilanne on muuttunut talven aikana selvästi paremmaksi. Kuvassa lihakarjaa.

      Talous | Nautatiloilla selkeä käänne parempaan – näin moni tuottaja kertoo taloustilanteensa olevan erittäin hyvä

      Tilaajalle
    • Tämän kevään kylvöille valtaosa lannoitteista on jo hankittu. Jos sota Lähi-idässä pitkittyy, lannoitteiden korkeiden hintojen vaikutus tiloilla korostuu ensi vuonna, PTT ennustaa.

      Maatalous | Maanviljelijöiden yrittäjätulo laskee peräti 8 prosenttia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    naudanliha
    maatalous
    Ruotsi
    hinnat
    Eurooppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys