• Varhaisperunan istutukset käyntiin saaristossa – "Edelleen on olemassa suuret riskit sadon epäonnistumiseen, sillä pakkasia voi vielä tulla"

    Rymättylässä alkoivat varhaisperunan istutuksen eilen.
    Varhaisperunaa istutetaan muovin ja harson alle. Kuva Stiina Lerkki.
    Varhaisperunaa istutetaan muovin ja harson alle. Kuva Stiina Lerkki. 
    Maatalous
    25.3.202119:17
    Piia Pesola

    "Istutukseen päästiin viime vuotta myöhemmin, mutta silti keskiarvovuotta aiemmin", kertoo yrittäjä Riku Mäkilä. Hänen mukaansa normaali aika varhaisperunan istutukseen on arviolta huhtikuun ensimmäisellä viikolla.

    Viime päivinä vallinnut lauhempi sääjakso mahdollisti istutustöiden aloittamisen.

    Mäkilä ei halua lähteä arvailemaan, milloin ensimmäiset varhaisperunat voisivat kaupoissa kuluttajien saatavilla olla.

    "Edelleen on olemassa suuret riskit sadon epäonnistumiseen, sillä pakkasia voi vielä tulla", Mäkilä toppuuttelee.

    Varhaisperunan istutuksen aloitus vaatii Mäkilän mukaan aurinkoista säätä sekä plussakelejä ainakin päivisin.

    Istutukset muovin ja harson alle jatkuvat nyt Mäkilän tilalla ainakin viikonlopulle, ellei sateita tule.

    Artikkelin aiheet
    varhaisperuna
    maatalous
    Rymättylä
    kasvukauden alku
    viljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle