• Autosuunnistus vaatii vauhtia ja taitoa

    Autosuunnistuksen aloittaminen on helppoa. Huipputasolla harrastus muuttuu kovaksi osaavien kuskien ja tarkkojen karttureiden kilvanajoksi.
    Kuva: Pekka Virtanen
    Maatalous
    16.6.201317:40
    MT toimitus

    Autosuunnistus (AS) on eräänlaista kuivan maan navigointia. Juoksusuunnistuksessa haetaan rastit tietystä paikoista vapaavalintaista reittä noudattaen. Sen sijaan autosuunnistuksessa ratamestari piirtää reitin, jota kilpailijat pyrkivät noudattamaan mahdollisimman tarkasti.

    Suunnistusta kontrolloivat asemat ovat salaisia rasteja. Suunnistusasemia on lyhyemmissäkin kilpailuissa kymmeniä. Kilpailija kirjoittaa yleensä itse aseman numerotunnuksen kilpailukorttiinsa.

    Annetun aikataulun noudattamista valvotaan salaisilla ja julkisilla aikatarkastusasemilla. Miehitetyt tarkastusasemat ovat nykyään harvinaisia, sillä autosuunnistuksessa on siirrytty juoksusuunnistuksesta tuttuun emit-leimausjärjestelmään.

    Ennen nykyistä autosuunnistusta käydyissä vähän vastaavissa ST-ajoissa menestyttiin kartanlukijan hyvän tietuntemuksen ja kuljettajan raskaan kaasujalan avulla.

    Nykyisin kilpailut ajetaan erikoiskoetyyppisesti, joten muun liikenteen seassa ei tarvitse kaahata – mutta suunnistusjaksoilla vauhtia pidetään senkin edestä. Teollisuusalueilla, sorakuopissa, metsäpoluilla ajettavat jaksot eivät kuitenkaan ole suljettuja, joten normaalit liikennesäännöt ovat voimassa.

    Artikkelin aiheet
    autosuunnistus
    suunnistus
    kilpailu
    emit-leimausjärjestelmä
    kartturi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle