Jyrki Niemi: Maatalouden kilpailukyky edellyttää rivakkaa rakennekehitystä

Suomalaisessa maataloudessa ja etenkin kotieläintuotannossa rakennemuutos on ollut viime vuosikymmeninä rajua, eikä ole merkkejä siitä, että muutos olisi pitkällä aikavälillä hidastumassa. Kun EU-jäsenyyden alussa vuonna 1995 Suomessa oli vielä yli 50 000 kotieläin­tilaa, on niitä enää alle 10 000. Vuoteen 2030 mennessä kotieläintilojen määrä supistuu arvioiden mukaan jo noin 5 000 tilaan.

Rakennemuutoksen myötä kotieläintilojen osuus kaikista tiloista on pienentynyt ja samalla kasvinviljelytilojen osuus on selvästi kasvanut, eli eläintilojen koon kasvu on ollut selvästi voimakkaampaa kuin kasvinviljelytilojen. Kun vuonna 1995 maatiloista noin puolet oli kotieläintiloja, niin vuonna 2022 enää viidennes. Kotieläintuotannon osuus perusmaatalouden markkina­hintaisesta tuotosta on silti säilynyt lähes ennallaan. Se on edelleen noin 60 prosenttia.

Tilamäärän vähentyessä tuotanto keskittyy yhä harvem­mille tiloille. Esimerkiksi maitotiloista viidennes eli noin tuhat suurinta maitotilaa tuotti vuonna 2021 jo puolet maidosta, kun 1990-luvun puolivälissä osuus jäi reiluun kolmasosaan. Monella kotieläintilalla tuotanto on lyhyessä ajassa jopa kaksin- tai kolminkertaistunut.

Kuten voimakkaat muutokset aina, ei kotieläintuotannon rakennekehityskään ole yksi­viivaista ja tasaista, vaan sillä on monet kasvot. Kunnon kohotuksessa on voittajansa ja häviäjänsä, eikä kyse ole pelkästään koosta, vaan myös sijainnista ja yritysten toimintamalleista.

Kehittyvillä alueilla naapureiden aktiivisuus näyttää rohkaisevan toisiakin suurentamaan ja tehostamaan tuotantoaan. Tuotanto kasvaa voimakkaimmin siellä, missä sitä on ennestäänkin eniten. Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaa sekä Pohjois-Savo erottuvat entistä selkeämmin maito­taloudessa, samoin Varsinais- Suomi, Etelä-Pohjanmaa ja Satakunta sika- ja siipikarja­taloudessa.

Keskittyminen mahdollistaa mittakaavaetujen ja yhteistyön hyödyntämisen sekä toimintojen ulkoistamisen helpommin kuin alueilla, joilla yrittäjiä, etenkin investoivia yrittäjiä, on harvemmassa. Tätä kehitystä toisaalta hidastavat resurssien niukkuus ja kallistuminen kuten peltomaan hintojen nousu ja vaikeutunut saatavuus kohtuuetäisyydeltä.

Muutos tarjoaa kuitenkin uusia mahdollisuuksia ja saa aikaan uusia toimintamalleja. Kotieläintiloilla kopioidaan yleisesti tehokkaiden pääomamarkkinoiden toimintaperiaatteita niin, että laajentavat yritykset erikoistuvat ja ulkoistavat osan toiminnoistaan joko alihankkijoille tai uusiin yhteis­yrityksiin. Tavoitteena on parantaa pääoman tuottavuutta. Alhainen pääoman tuottavuus on pääomavaltaisen maatalous­tuotannon yksi suurimmista kompastuskivistä.

Yksikkökoon kasvattaminen teknologisen kehityksen mahdollistamalle tasolle aiheuttaa toki omat ongelmansa. Tuotantopääoman voimakas kasvu lisää pääomakustannuksia ja rahoitusriskejä, kun omarahoituksen vähentyminen johtaa velkaantumisasteen kasvuun. Tuotannon voimakkaalla alueellisella keskittymisellä voi olla myös kielteisiä vaikutuksia ympäristöön. Suomessa on kuitenkin pääosin onnistuttu välttämään ympäristölle haitallinen suuri eläintiheyden kasvu.

Vaikka kotieläintilojen määrä on vähentynyt vauhdikkaasti, tuotannon kokonaisvolyymit ovat silti säilyneet lähes ennallaan, käytännössä 1990-luvun alun tasolla. Rakennekehitys on kuitenkin jättänyt peruuttamattomat jälkensä suomalaiseen maaseutuun. Etenkin työvoima- ja aluepoliittisesta näkökulmasta tarkasteltuna rakennemuutos on kiperä ongelma. Kotieläintalous ei ole enää pehmentämässä yleistä yhteiskunnallista keskittymis­ilmiötä niillä alueilla, joilla elinkeinotoiminnan ja työ­paikkojen säilyttäminen on muutenkin vaikeaa.

Entistä kilpailukykyisempien maatilayritysten ja työpaikkojen säilyttäminen koti­eläintuotannossa edellyttää kuitenkin nykyisenkaltaista, varsin rivakkaa rakennekehitystä. Sitä tuskin voitaisiinkaan politiikkakeinoin pysäyttää. Jo yksin teknologinen kehitys johtaa siihen, että tilojen koko kasvaa myös jatkossa.

Rakennekehityksen pysäyt­täminen tai sen oleellinen hidastaminen tulisi yhteis­kunnalle kalliiksi ja ennen pitkää se olisi myös toimialalle itselleen tuhoisaa. Maatalouden yhteiskunnallisen arvon kannalta on tärkeää, että ruoka tuotetaan tehokkaasti niin, että myös muista moniarvoisen yhteiskunnan maataloudelle asettamista vaatimuksista ja tavoitteista kuten ilmasto­päästöjen hillinnästä, luonnon monimuotoisuuden yllä­pitämisestä ja eläinten hyvinvoinnista samalla huolehditaan.

Jyrki Niemi

maatalouspolitiikan tutkimusprofessori

Luonnonvarakeskus