• Janne Sankelon traktori paloi kesken toukotöiden, naapuriapu pelasti kylvöt

    Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.
    Janne Sankelo julkaisi viikonloppuna kuvan kovia kokeneesta traktorista.
    Janne Sankelo julkaisi viikonloppuna kuvan kovia kokeneesta traktorista. Kuva: Janne Sankelo
    Maatalous
    16.5.202119:00
    Tuure Kiviranta

    Kansanedustaja, maanviljelijä Janne Sankelon (kok.) kylvötöihin Kauhavalla tuli ikävä keskeytys torstai-iltana. Kesken äestyksen traktori syttyi palamaan.

    "Torstaina lähdin aamulla äestämään ja ajoin kymmenen tuntia. Sen jälkeen poika jatkoi äestystä", Sankelo kertoo MT:lle.

    Noin tunti vuoronvaihdon jälkeen Sankelon poika soitti hänelle, että konepellin alta tulee savua. Sankelo antoi toimintaohjeita ja alkoi lähteä pellolle. Pian poika soitti uudestaan, että näkyy liekkejä.

    Sankelo otti vesikanisterin mukaan. Pellon vieressä virtaa joki, josta sammutusvettä pystyisi ottamaan lisää. Palokunta hälytettiin paikalle.

    Janne Sankelo oli kymmenessä minuutissa pellolla. Kun konepeltiä nosti, liekit roihahtivat. Tulta sammutettiin ensin muualta ja sen jälkeen konepeltiä hiukan raottaen moottoritilaa.

    Palokunta saapui nopeasti paikalle, mutta siinä vaiheessa alkusammutus oli jo onneksi tehonnut.

    Janne Sankelo julkaisi traktorista viikonloppuna kuvan Facebookissa.

    Hän sanoo, ettei ensin ajatellut asiasta mitään julkisuuteen kertoa, mutta tapahtuman tuoma naapuriapu antaa niin paljon aihetta kiitokseen, että hän päättikin laittaa valokuvan näkyviin.

    "Heti palon jälkeen sain naapurilta traktorin lainaan ja lauantai-iltana kylvöt saatiin valmiiksi", Sankelo kertoo sunnuntaina.

    Palon syy on vielä epäselvä. Sankelo miettii olisiko syynä ollut turbon ylikuumeneminen.

    "Koneista on pidetty huolta ja ne on pidetty puhtaana. Määräaikaishuolto oli äskettäin traktoriin tehty."

    "Onneksi kenellekään ei sattunut tapaturmaa. Se on tärkeintä", hän sanoo.

    Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

    Artikkelin aiheet
    Janne Sankelo
    traktori
    tulipalo
    naapuriapu
    Kauhava
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle