• Meppien kanta: 15 prosenttia tuotantoon sidottuja tukia

    Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta äänesti komission esityksiin lievennyksiä. Viherryttämiseen riittäisi ympäristötukeen sitoutuminen.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    23.1.201317:30
    MT toimitus

    Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta antaisi jäsenmaille luvan maksaa enintään 15 prosenttia tuista tuotantoon sidottuna. Lupa koskisi kaikkia jäsenmaita. Tähän asti vain osalla jäsenmaista, Suomi mukaan lukien on ollut lupa maksaa yli 10 prosenttia tuista tuotantoon sidottuina. Käytännössä määrä on ollut Suomessa hyvin lähellä 10 prosenttia.

    Tuotantoon sidottuja tukia on pidetty tärkeinä erityisesti kotieläintuotannon kannalta.

    Viherryttämisvaatimusten osalta valiokunta päätyi tulkintaan, jonka mukaan ympäristötukeen sitoutuminen riittäisi täyttämään vaatimukset. Ympäristötuen ei myöskään tarvitsisi mennä viherryttämisvaatimuksia pidemmälle. EU-komissio on vastustanut näkemystä tiukasti, koska sen mielestä samoista toimenpiteistä ei voida maksaa kahta kertaa ensi viherryttämistukea ja sitten vielä ympäristötukea.

    "Kollegani ovat ymmärtäneet pohjoiset olosuhteet jopa paremmin kuin Euroopan komissio, sillä esimerkiksi viherryttämisessä asia on nyt huomioitu paremmin. Näyttää siltä, että parlamentin mukaanotto päätöksentekoprosessiin oli suomalaisen maatalouden näkökulmasta parasta pitkään aikaan", varajäsenenä maatalousvaliokunnassa istuva europarlamentaarikko Riikka Manner (kesk.) kehuu tiedotteessaan.

    Parlamentin täysistunnon täytyy vielä siunata valiokunnan näkemykset.

    Lopullisesti cap-uudistuksen sisällöstä päätetään Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden maatalousministerien välisissä neuvotteluissa kevään aikana.

    Artikkelin aiheet
    maatalouspolitiikka
    EU-tuet
    viherryttäminen
    ympäristötuki
    CAP-uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle